— Sitten saa pastori vähitellen oppia tämän kaiken uudestaan jälleen. Mahdotontahan on muistaa uusia muotoja ja nimiä noin yhtähaavaa, virkkoi Gerda neiti, kun hän oli esittelemisensä lopettanut.
Arvid olisi halusta antanut neljännen jalan kamreerska-vainajan sohvasta, jos hän olisi saattanut vastata oikein älykkäästi ja näppärästi jotakin, joka olisi osottanut, ettei hän ollut mikään aistiviallinen, mutta eipä hän vain löytänyt parempaa vastausta kuin: — Niin, onhan se aina vaikeata, hm!
— Asuuko pastori aivan yksin pappilassa? — Istukaamme tähän.
— Kiitoksia! En, olen niin onnellinen, että saan pitää vanhan äitini luonani.
— Ah, vai niin. Saamme kaiketi joskus ilon nähdä rouva Maunusta luonamme?
— En sitä usko, mutta kiitoksia vain!
— Miksikä ei! Onko hän kivulloinen?
— Ei, Jumalan kiitos, mutta, neiti hyvä, minun äitini ei ole mikään "rouva", hän on yksinkertainen, vaatimaton talonpoikainen vaimo ja olisi vielä enemmän hämillään Metsolan saleissa kuin hänen poikansa.
Nyt oli Gerdan vuoro joutua hämilleen. Hän olisi tahtonut sanoa, että hän kuitenkin mielellään olisi suonut näkevänsä pastori Maunusen äidin, mutta hän tunsi, ettei hän olisi voinut saada puhettaan todenmukaiseksi, ja tyytyi siis seuraavaan vastaukseen:
— Mitenkä hauskaa teille, kun saatte pitää äitinne luonanne.