— Täti kulta, rauhoittukaa! Pastori Maununen ei varmaankaan aio meitä ilmaan räjähyttää, sanoi Gerda neiti nauraen.
Arvidin tulo herrojen kamariin ei suinkaan heidän iloansa lisännyt. Heidän kohteliaisuudessaan ja hyväntahtoisuudessaan "pastoria" kohtaan piili jotakin, mikä ilmaisi, että jos olisivat muualla seurustelleet yhdessä, niin eivät toisistaan olisi mitään välittäneet. Muutaman maljan tyhjennettyään halutti majuri Akselsonia vanhan raa'an sotilastavan mukaan, ruveta "laskemaan leikkiä papin kanssa" uskonnollisista asioista, ja johdatti puhettaan, tiesi miten, Bileamin aasiin, kysyen pastorilta, mitä hän oikeastaan ajatteli tuosta kummallisesta elävästä, sekä eikö hän pitänyt sitä nenäkkäänä, että aasi asetteli isännälleen kysymyksiä.
— Voi, herra majuri, vastasi Arvid, paljon tavallisempaa, kuin uskoisikaan, on, että aasit puhuvat ja koska heidän tietonsa ovat kehnoja, niin he tavallisesti vain kyselevät.
— Hm, niin kai!… Aksel ja Gerda, ettekö tahtoisi laulaa jotakuta kaksi-äänistä laulua meille? kysyi parooni, katkaistaksensa tuon huonosti valitun keskustelun.
Akselilla eli Svedenhjelm nuoremmalla oli jalot, kalpeat kasvonpiirteet ja tavattoman vaaleat, pitkät viikset, tenoribaritoni ja kaartin alaluutnantin valtakirja.
— Aivan mielelläni, setä, mutta tällä haavaa olen mahdoton. Kastoin jalkani eilen metsästysmatkallani eikä tädin mainio punssi-reseptikään ole voinut käheyttä kurkustani poistaa.
— Sepä ikävää, sillä te muut nuoret herrat olette varmaankin kaikki aivan mahdottomia, sanoi kreivitär. Tuota noin, ellei pastori?…
Svedenhjelmin armon vetoominen Arvidiin oli niin ivallinen ja äänensä osotti hänen pitävän aivan mahdottomana, että pappi saattaisi astua hänen poikansa sijaan missään paikassa. Arvid tunsi veren nousevan päähänsä. Tällä välin oli Gerda istunut pianon ääreen ja alkanut hiljaa soittaa kappaletta, joka juuri oli ollut Arvidin loistolauluja hänen ollessaan Helsingissä yhtenä ylioppilas-laulajien pääpylväistä, mutta siitähän ei armolla, kreivitär Svedenhjelmillä, saattanut olla pienintäkään aavistusta. Arvid kumarsi ja vastasi:
— Jos neiti Stålsköld suvaitsee eikä herrasväki paljoa vaadi, niin ehkä…
— No mitä minä kuulen? Sepä oli odottamatonta ja hauskaa! huudahti parooni. Kuules, Gerda, pastori on hyvä ja laulaa kanssasi!