Näin tapasivat heidät Svedenhjelmin kreivit.
— Hi, hi, hii, vanha Ravaillac! Oletko joutunut järjiltäsi? Kotona, omassa talossasi! sanoi vanha kreivi.
Parooni Stålsköld oikaisi itsensä arvoisana ja loukattuna.
— Tämä ei tosiaankaan ole naurettavaa, ystäväni…
Tuskin tuo pieni nainen oli saanut kreivi Akselin näkyviinsä, ennenkuin heittäytyi hänen syliinsä, nyyhkyttäen:
— Mon Aksel, mon Ange, mon Dieu! O, sinä undankbare! Husker De da slet ikke mite De on lovet minule sekä minu kleine garçon?
— Mitä sanotte, onko poikakin vielä lisäksi? huudahti parooni.
— Hss, hiljaa, oletko hassu? Vaiti! Minä runsaasti sitten… Älä tee minua onnettomaksi, Madeleine! kuiskasi Aksel ja tuskanhiki helmeili hänen otsaltaan, vieriellen hänen vaaleitten viiksiensä huippuihin asti. Ja sitten hän varovasti irroitti naisen luotaan.
Mamselli istui kirjoitustuolille ja sattui katsahtamaan sikaarinpitimeen.
— Exsuse moi! sanoi hän hymyillen, katsoen vanhaan parooniin, ja otti rohkeasti tikulla valkeata sekä asetti sikaarin pieneen, somaan suuhunsa.