— Ystäväni, te varmaankin hetkisen tahdotte yksityisesti keskustella mamsellin kanssa. Minä siis tahdon poistua ja jättää teidät hyvästi. Me tapaamme toisemme sitten, sanoi parooni, luoden nuoreen kreiviin silmäyksen, joka ei ollut suopeampia.
Paroonin huoneparin ulkopuolella oli vapaaherratar tuhannessa tuskassa.
— Mitä on tapahtunut, Kasimir? Tuo vieras, kummallinen ihminen ja tuo… Mikä on tämä ihminen?
— Hän on … hän on … kometiantti, luulen minä, on niin, on varmaankin … on niin…
— Ko-me-ti-ant-ti! Mitä hän Svedenhjelmeistä tahtoo?
— Niin, no niin, näetkös, hyvä ystäväni … hm…
— Tahdotko vastata suoraan, Kasimir?
— Totta kaiketi, enkeliseni, mitä se nyt oli, jota tahdoit tietää?
— Mitä kometiantti Svedenhjelmeiltä tahtoo!
— Vai niin. No näetkös, Julia, tiedäthän, että Kaislakylässä on ratsastushuone.