— Aa, mikä ilkimys! No kuule siis De slemme mies, että der pieni Bube ist kuollut for lange, lange siden. Da jeg keine Gold bekommen können for hamen kan De yhtä hyvin faa den koko totuus at vide. Adieu, mon ami!
Ja sitte kumarsi mamselli La Tour, alias fräulein Thor, sievästi ja ivallisesti ja katosi lehtokujaan, missä vaunut häntä odottivat.
Nuoren Akselin tavallisesti kalpeilla kasvoilla paloi hehkuvampi puna kuin milloinkaan ja hän pureskeli epätoivossaan noita suuria punertavan vaaleitansa.
— Saattaako setä koskaan antaa minulle anteeksi! mumisi hän, silmät maahan luotuina.
— Sen saamme sitten nähdä, minun hyvä herrani, ärjäsi vanha parooni vihaisena. Enhän minä aikoinani ollut mikään pyhimys, mutta tuollaisen kanssa tehdä sellaisia liittoja, antaa heidän siten kahlehtia itsensä, että täytyy ostaa itsensä vapaaksi kuten pahantekiä, sepä, Aksel, on liian kevytmielistä.
— Minä ansaitsen nuhteita, setäni. Olen ollut uppiniskainen heittiö, en ole ollut riimulla sidottu, mutta sedän luottamus antaisi minulle voimaa parempaan elämään. Minä en koskaan pyydä pistää jalkaani jalustimeen, ellen totta puhu. Rakkaus jaloon tyttöön panee ohjiin jokaisen rehellisen miehen, ja jos setä antaa tämän anteeksi, vakuutan, etten milloinkaan enään karkaa radaltani enkä hyppää aisoistani.
Vanhan paroonin kasvot kirkastuivat.
— Tule tänne, poika! Ei petokaan saata olla sinulle suuttunut kauemmin. Hän … se niin … hän on kaiketi nyt oikein poissa?
— On niin, kaikeksi onneksi! huokasi vanha kreivi ja pyyhkieli otsaansa oikein tuntuvasti.