— Ei sitte kuin toissapäivänä.
Hm! Pastori tuli joka toinen päivä, aivan kuten hänkin. Omituista, että sattumalta osuivat tulemaan samana päivänä. No, ei hän siitä välittänyt, sehän oli yhdentekevää.
Sitten narisi pieni rikkinäinen veräjä ja vakavat, reippaat askeleet kuuluivat ulkoa polulta, ja musta takki näkyi vilahdukselta, kun sen omistaja kulki peräakkunan ohitse.
Kaksi orpanusta, jotka miljoonan omistajan kuoleman-vuoteen ääressä kilpailevat perinnöstä ja testamentista, eivät mitenkään olisi saattaneet olla tarkkaavaisempia ja ystävällisempiä, kuin nämät kaksi olivat ukko Kotkaa kohtaan. Mutta aikaa oli riittävästi. Kun vain ennätettiin kotia päivällisiin, niin sehän oli hyvä, eikä edes Suleima, joka maata kavioillaan kaappi ja halasi kotihakaan, ollut aina mukana.
Täällä ulkona, kurjuuden kodin kehyksessä, korkeitten, tummanviheriäin honkien keskellä oli Arvid paljoa edullisemmassa valossa kuin Metsolan saleissa. Täällä hänen miehuullisen luontonsa lujuus ja hellä lempeys tuli esiin ilman mitään kömpelyyttä ja ujoutta. Tässä piirissä hän Gerdan mielestä kasvoi; kotona Metsolassa hän ikään kuin kutistui kokoon. Siellä Gerda koetti osottaa hänelle ystävyyttä, täällä hän katsoi Arvidiin niin kunnioittavasti, kuin etevämpään henkilöön ainakin.
He kulkivat metsän läpi kotia päin, välistä vilkkaasti keskustellen, väliin taas ääneti, mutta aina, kun erkanivat, olivat he mielestään kuulleet, nähneet ja kokeneet paljon. Toisinaan he sen sanoivatkin.
— Opettavaista on olla tuollaisen vanhan miehen kuolinvuoteen ääressä, neiti Stålsköld.
— Niin on, silmäni ovat mielestäni auenneet näkemään niin paljon, mitä ennen on ollut minulle vierasta, vastasi Gerda, ja silloin hänen ruskeat siimansa säteilivät.
Ukko Kotka oli nukkunut koko pitkän ajan; pastori ja Gerda neiti olivat sillä aikaa istuneet kaatuneen puunrungon päällä metsässä aitauksen ulkopuolella!
Mutta kotona Metsolassa, vanhassa ratsashuoneeksi valmistetussa entisessä ladossa, opettivat kreivi Aksel ja Kustaa parooni kahta kotona kasvatettua nuorta varsaa "Espanian ravia" kulkemaan. Nuot molemmat hienot herrat tekivät työtä otsansa hiessä, ottivat sitte kylmän ruiskukylvyn järven rannalla olevassa kylpyhuoneessa ja tulivat, saatuansa hyvän ruokahalun, päivällisille, säännöllisessä puvussa, tarpeellisesti hiestyneinä ja ollen mitä parhaimmalla tuulella.