Kun sitte läksivät kotia, sanoi muori:
— Arve, näitkö, että kaikki oli vanhaa hopeaa, sekä lusikat että kahvelit, ja tähtimallia pöytäliinassa?
— Kyllä, äitini.
— Hyvänen aika, Arve, jospa sinä saattaisit tulla siihen sukuun!
Jompikumpi noista tytöistä olisi kyllä kiltti vanhalle äidillesi.
Arvid pidätti Liinaharjan ja katsoi äitiänsä silmiin:
— Minä en koskaan nai, äiti. Toivolahden pappilassa ei milloinkaan tule olemaan muuta emäntää, kuin äiti.
— Varjelkoon, miten sinä puhut! Sehän olisi surkeinta, mitä tapahtua saattaisi.
Jokiniemen salissa istui setä Rantanen ja veteli savuja kaikkein pisimmästä piipustaan.
— Kummanko tytöistämme luulet, muijaseni, Maunusen oikeastaan tahtovan?
— Niin, kunpa sen nyt tietäisi, rakas ukkoseni! Lotan kanssa hän jutteli puutarhanhoidosta ja Eevan kanssa halmepellostansa. Mutta pelkäänpä, että Lotta on kiintynyt tuohon miellyttävään mieheen.