— Vai niin, te ymmärrätte siis kumminkin, mitä minä tarkoitan! No millaisesta tilasta luulette tämän syntyvän?
— Minä puolestani tuntisin siten, jos olisin syyllinen sellaiseen tekoon, joka olisi saattanut minun kadottamaan luottamuksen itseeni, kun en enään voisi kunnioittaa omaa parempaa puoltani; sellaiseen, joka, vaikka olisinkin saanut Jumalan ja ihmisten anteeksi antamuksen, minua vaivaisi koko elämäni ajan. Luulen myöskin, että saattaisi siltä tuntua, jos joku, jota on rakastanut koko … joku, jota on hartaasti lempinyt, tulisi poistemmatuksi ja jättäisi jälkeensä tyhjyyden, jota ei aika eikä…
Hän katsoi Gerdaan, tämä ei nyt enään ollut välinpitämätön. Noitten ruskeitten silmien katse tunki tutkivasti Arvidiin.
— Ja kolmas?
— Niin, jos olemme erehtyneet elämän-urastamme. Jos olemme valinneet tien, joka, vaikka se itsessään olisi kuinkakin hyvä, ei kuitenkaan ole meidän omamme, ja sitten olisimme käyneet niin pitkälle, ettemme enään kykene takaisin palaamaan. Jos olemme tehneet koko elämäämme koskevan päätöksen ja sitte havaitsemme olevamme harhatiellä, huomaamme erehtyneemme.
Gerda oli puoleksi kääntynyt pois päin ja makasi ääneti, hänen rintansa kohoili hiljaa takaisin palaavan kuumeen tähden, joka pari tuntia oli ollut poissa.
Kellon naskunta pienellä, veistoksilla koristetulla piirongilla kuului aivan kovaa tässä hiljaisuudessa. Arvid katseli ympärilleen huoneen hämärässä valossa. Hän katseli jokaista esinettä ahnaalla mieltymyksellä. Vai niin, täällä hän siis oleskeli, hän, joka oli ryöstänyt hänen elämänsä onnen, täällä hän uneksi nuoren neiden ruusu-unelmia, täältä hän lähtisi morsiuskammioon tahi…
Nuot tummat silmät välähtivät. Entä jos hän menisikin hautaan, jos tuon toisen täytyisikin jäädä häntä kaipaamaan, iäti kaipaamaan, samaten kuin maalaispappi raukankin! Olisiko hänen surunsa helpompi silloin? Kentiesi … mutta Gerda … kuolemanhuntu tuon uljaan katseen peittona, katoavaisuus tuon ihanan…
Ensi kerran istui Arvid sellaisen naisen sairasvuoteen ääressä, joka hänelle oli kärsivää lähimmäistä kalliimpi…
— Kuinka pitkälle harhaillaan silloin, kuin auttamattomasti on liika pitkälle kuljettu?