Oli Toukokuun ensimmäinen sunnuntai. Tien reunat olivat jo kuivuneet ja käyneet jotenkin sopiviksi jalkalaisille. Sitä paitsi kaikkien nyt teki mieli kirkolle kuulemaan uutta pappia. Siksipä suuret ihmisjoukot noudattivatkin tänä pyhänä Toivolahden kirkonkellojen kutsumusta.
Kirkko oli vanha, 1500-luvun ajoilta. Siinä ei ollut yhtäkään tornia, mutta itäisen päädyn puolella oli sakaristoa varten tehty ulkoneva, ympyriäinen rakennus. Alkuperäinen kirkko oli oikeastaan isonkäytävän varrella, siinä, missä alttari, saarnastuoli ja penkkirivien ensimmäinen puolisko sijaitsivat. Lisärakennukset oli tehty 1740 ja rakennettu parvia varten korkeammiksi. Kellot riippuivat tapulissa kirkkopihalla; tapulilla oli kummanlainen muoto, se muistutti hirsipuuta, vipukonetta, tahi Euklideen niin kutsuttua "hypotenuusaa", taikka jotakin näitten tapaista. Tämän lisäksi se oli heikko; ja monivuotisen yhteisen työn kautta oli tapulin ja kellojen välille syntynyt sellainen salayhteys, että kun kellot heiluivat iloisessa tahdissa, heilui vanha tapuli myöskin, vaikka hitaammassa rytmissä. Se osotti oikein miehen rohkeutta, ken tuulen puhaltaessa uskalsi Toivolahden kirkontapulissa "soittaa yhteen", ja ihailevia neitosia seisoi siellä alhaalla hautojen välissä katselemassa korkeuteen, pelon ja ihastuksen tunteet sykkivissä sydämmissään, kellojen polkijoita, joittenka kaulassa loistavat, moniväriset villahuivit riippuivat keskikesällä. Tytöt katselivat heitä niin ylpeinä, kuin ritarikauden hienot neitoset sankareittensa kypärätöyhtöjä keihästelyleikeissä.
Mutta kauniisti kellot kajahtivat ja varsinkin tänään, kun niitten kaiku virtaili ulos korkealle kirkkaansiniseen kevät-ilmaan, yli järven, yli saarien, joissa luonto rupesi eloon heräämään.
Kirkonmäellä oli liikettä ja vilinää. Rapakon räiskyttämiä häkkirattaita ja linjaalirattaita pyörieli toisensa perästä kirkonmäelle, ja vaikka ruunaa kuinkakin paljon olisi ennen säästetty ja säälitty, niin sai se nyt kuitenkin salaisia nykäyksiä ohjaksista ja pienen hyväntahtoisen näppäyksen kupeeseensa, jotta näyttäisi virmalta ja uljaalta talollisten, naapurien, oman- ja ulkopitäjäläisten silmissä. Käänteessä, kun kirkonvajoille ajettiin, pidätettiin hevosta vähän, että muori ja tyttö pääsisivät reestä ja sitten, kun ruuna oli vajaan asetettu, tulivat isä ja poika mäelle; isä köyryselkäisenä, yksinkertaisessa sarkanutussa, poika verka-päällystakissa ja loistava huivi kaulassa, sateenvarjo kädessä ja kalossit jalassa, vaikka olisikin ollut kirkkahin kesäpäivä. Tytöt seisoivat kirkkopihan muurin vierustalla kirjat ja nenäliinat kädessä sekä silmät alas päin luotuina, ja posket hehkuivat ja sydämmet sykkivät kovemmin ja suonet tykkivät aivan samati kuin hienojen ihmistenkin ulkona maailman tanterella, vaikka täällä kaikki näytti hiljaiselta ja tyyneltä.
Hämärässä sakaristossa istui pastori Maununen. Hän oli hiljan siistinyt partansa, jonka tumman sinertävä oras kiilsi lumivalkoisten papinliperien yläpuolella.
— Onko täällä mitään ylimääräistä tehtävää tänään? kysyi pastori pieneltä, kyttyräselkäiseltä kirkonvartialta.
Mutta möhömahainen lukkari Oksanen, jolla oli valkoiset hapset kunniakruununa päässä sekä puoli manttaalia maata, ostettu huutokaupoista saadulla toimituspalkalla ja muilla käytännöllisen maalaislukkarin sivutuloilla, lukkari Oksanen, joka oli ollut virassaan 31 vuotta ja monta kertaa lainannut papeille rahaa yksinkertaista velkakirjaa vastaan, hän tunsi itsensä virallisessa arvossaan loukatuksi ja vastasi kirkonvartian sijasta:
— On täällä tuollainen, joka hutsuksi nimitetään, ja Lehtimäen lautamiehelle on tehtävä pitkä kiitos, hänelle, jonka kirkkoherra itse hautasi jo alkuviikosta, eräänä arkipäivänä; nähkääs, niillä oli kaksi äsken poikinutta lehmää ja tahtoivat juustomaidosta valmistaa kaakkuja pitoihin.
— Vai niin, onko täällä vielä tapana tehdä elämäkertaa? Se on tavallisesti jätetty pois jo tähän aikaan.
— Niin, mutta on välttämätöntä että kiitos tehdään näin eteville talonpojille, ja ne maksavat siitä erityisesti, ja laillista se on, sillä täällä Toivolahdella on palkka pappien sopimuksen mukainen, kuten pastori tietää, täällä ei ole ollut oikeata palkkajärjestystä vielä. Tässä on paperi, johon olen kirjoittanut lautamiehen ansiot, hänen naimisensa, talonkaupat ja luottamustyöt. Sitten pastori ne esittää, kuten itse tahdotte, tietysti.