— Hyvä. Käskekää tyttö raukka sisälle.
— Mi … mi … mikä?
— Ettekö sanonut, että täällä oli tyttö, jonka piti erinäisen ripin käymän?
— Kyllä … jaa niin hutsu, jaa, sanoi vanha Oksanen ja säipärteli hajasäärin kirkkoon.
Hetken perästä hän tuli jälleen, tuupaten edellään pienen, mustaan puetun naishenkilön, joka oli silmilleen vetänyt huivinsa ja joka itki niin, että koko ruumis vapisi.
— Älä ulvo noin riivatusti, kurjalainen. Oletko sinä liiaksi hyvä ripitettäväksi, kun olet pahasti menetellyt! sanoi lukkari ja lykkäsi hänet polvilleen sakariston ovensuussa olevalle jakkaralle.
Pastorin otsa synkistyi:
— Oksasella on ehkä jotakin muuta tehtävää. Minä en nyt kanttoria tarvitse.
— Hoh! No niin, miten pastori vain tahtoo, vastasi lukkari ja katosi.
Pastori katsoi oven luona olevaan kalpeaan olentoon.