— Vai niin … hm… Oksanen menee nyt lehterille katsomaan, miten nuori seminaarilainen, joka tänään soittaa ja laulaa, tulee siellä toimeen.
Se pappi oli tosiaankin kummallinen, antoi vielä virkamuistutuksen vastaukseksi noin hauskaan uutiseen!
Ah, Herrallamme on tosiaankin paljon vaivaa pitäessään huolta sekä paimenistaan että lampaistaan täällä maan päällä! Suurissa, hienoissa seurakunnissa, joissa lampaat leikkivät seurapiiriä ja paimenet suuremmassa tai pienemmässä määrässä ovat Kristuksen kavaljeereja, noh, se nyt niissä on sellaista, mutta täällä Toivolahdessa!
Ah, täällä lampaat istuivat ja surivat perunoitansa ja paimen näki sielunsa silmillä ainoastaan ruskean silmäparin läpitunkevan katseen leveän otsan alla, hän kuuli vain yhden ainoan äänen, joka hänen sydämmessään riemuitsi: "Vapaa, vapaa!"
Ja kun saarna oli loppunut, alttaripalvelus toimitettu, kuulutukset luetut ja pastori Maununen Martta muorin seurassa lähti tuulessa kotia pieneen, hauskaan pappilaansa, tuntui siltä, kuin lentelevät lehdet olisivat suhahtaneet: "Hän on vapaa!"
Mutta mitäpä hyvää Arvidilla siitä oli, että Gerda oli vapaa? Päin vastoin, jos häät olisi pidetty Elokuussa, kuten aiottu oli, niin hän nyt olisi kaukana, kaukana poissa. Jos taas häät olisi pidetty joulun aikaan, kuten myöhemmin oli päätetty, sitte kun oltiin varmat Gerdan hengen pelastamisesta, silloin ei hän myöskään enään kauaa olisi viipynyt tässä seudussa. Mutta nyt, nyt täytyi hänen olla väkevä, hänen ei tullut Gerdaa tavata muuta kuin silloin, kuin hän siihen oli pakotettu, kerran tahi kahdesti vuodessa. Taistelu sokeata jumalaa vastaan oli yhtä kova, mutta paljon vaarallisempi nyt.
Ja kuitenkin pohjatuulonen lauloi: "Vapaa, vapaa!" ja aitan päädyssä viiri vingahteli: "Hän on vapaa!" niin selvästi, että Arvid vilkasi sivulleen äitiinsä, ihmetellen, eikö hänkin tuota kuullut.
Väkevä hän oli ja taisteli kuten mies.
— Tulkaa katsomaan meitä joskus yksinäisyydessämme, pyysi parooni, kun sattumalta tapasi pastorin.
— Kiitän nöyrimmästi; lukusijat vievät kaiken aikani.