Hän oli enemmän sairashuoneen, kuin salongin Gerdan näköinen.
— Kiitos käynnistänne sairasvuoteeni luona, pastori! Te käsitätte ehkä nyt paremmin kuin minä saatoin selittää, mikä minun mieltäni suretti ja painoi?
— Kyllä minä ymmärrän…
Ah, ei ole helppo puhua nuoren tytön kanssa hänen purjetusta kihlauksestaan. Jos tämä sitte vielä on tyttö, jota rakastaa…
Sitten tuotiin pikku Elli esiin, punastuneena ja ujona, ja hänen nimensä kirjoitettiin ensimmäiseksi vuoden rippilasten-nimiluetteloon.
— Isäni ja äitini olivat aikoneet pyytää teitä antamaan opetusta Ellille kerta viikossa kotona Metsolassa, mutta minä luulin pikku sisarelleni hyödyllisemmäksi lukea muitten nuorten kanssa yhdessä ja pyysin heitä luopumaan tuumastansa.
— Minä kiitän teitä, neiti; te olette sen kautta säästänyt minua ikävästä tehtävästä, minun olisi nimittäin täytynyt antaa kieltävä vastaus paroonille.
Gerda katsoi pastoriin. Hän oli kuitenkin mies. Se runsas palkinto, joka olisi odotettavissa ollut yksityisestä opetuksesta "paroonin tyttärelle" ei näyttänyt vaikuttavan mitään tähän köyhään pastoriin.
— Häiritsenkö, jos joskus seuraan Elliä tänne? Minulla olisi hauska muisto omasta rippikoulustani, onnellisimmasta ajasta, mitä minulla on ollut koko elinaikanani. Kyllä minä istun aivan hiljaa.
Pastori sanoi Gerdan olevan tervetulleen, mutta hän ei puhunut totta. Eikö se siis auttanutkaan että hän itse vältti Gerdan vaarallista seuraa! Ja sitä paitsi häiritsi häntä opettaessaan tuo ehdoton tarkastus.