Mutta ihmis-sydän on heikko. Muutaman viikon kuluttua havaitsi hän hämmästyksekseen, että hän tunsi itsensä pettyneeksi ja alakuloiseksi, kun Elli tuli yksin, ja uutta eloa, uutta voimaa valui hänen sanoihinsa, kun hän tiesi, että raollaan olevan oven takana istui neito, jolle hän ei milloinkaan puhuisi sydämmensä tuskasta, mutta jonka edessä hän kuitenkin tahtoi seisoa niin jalona ja hyvänä kuin ikänä pieni pappi saattaa olla vapaasukuisen, suuren maailman hienon naisen edessä.
— Uskallanko olla rohkea ja tarjota kahvia kupillisen. Ei se ole huonoa itsessään, kahvi, eikä siinä ole sikuriakaan paitsi hiukan vain, sanoi muori välistä, kun koulun lomatuntia vietettiin.
Ja sitten istuivat kaikki neljä vieraskammarissa sillä välin, kuin täysihopeiset teelusikat, sekä kupit, joissa oli sininen kukkakiehkura syrjässä, tuotiin esiin. Ja kun Gerda tuli kotia Metsolaan, loistivat hänen silmänsä ja posket hehkuivat ja hän tuli yhä enemmän entiseksi terveeksi Gerdaksi, jonka lavantauti houkutteli kultakahleista silloin, kun se anasti hänet omiinsa.
Gerda nautti Arvidin selvästä, raittiista ja iloisesta uskonnontotuuksien esityksestä, tietämättään miten sana ja ääni, puhe ja saarnaaja kasvoivat yhteen hänen sielussaan.
Ja niin syntyi siinä kaksi "uudistusta"; lapsen sydämmen, joka avautui Jumalalle, sekä tuon nuoren, vahvan, vapaan sydämmen, joka avautui vastaanottamaan Hänen ihmislapsille lahjoittamaansa ihaninta lahjaa, rakkautta.
Gerdan kodissa oli eräs ylpeästi ja halveksivasti lausuttu sana "pastorista" levittänyt ensimmäisen valonsäteen hänen sydämmeensä, saattaen hänet tuntemaan oman itsensä.
Parooni oli tullut kirkonkokouksesta, jossa pitäjän pikku talolliset sekä pastori Maununen eivät oikein tahtoneet taipua pitäjänpohatan mielipiteitten mukaan. Noh, parooni ja uusi lautamies olivat asian päättäneet kuitenkin, mutta vähän tyytymättömyyttä oli sentään vielä jäljellä.
— Kankea kappalainen tuo Maununen! Jos hän nyt vielä lisäksi saa Jokiniemen ukon tavaroita, niin ei ole hyvä otella tuon talonpoikais-pojan kanssa, oli parooni päivällispöydässä pilkallisesti sanonut.
Voi, miten se koski sydämmeen, kun isä sillä tapaa puhui! Gerda kärsi aina vanhempiensa ylpeydestä ja halveksimisesta niitä kohtaan, joita pitivät itseään alhaisempina. Nuot heidän ominaisuutensa tulivat esiin ainoastaan kotipiirissä, sillä heillä oli tarpeeksi suuri tottumus seura-elämän tavoissa, voidaksensa ulkona maailman tanterella mukautua uudemman ajan katsantotapaan. Mutta tämä oli vielä entistä kovempaa, se tuntui ikään kuin personallisesti loukkaavalta; Gerdan posket hehkuivat ja hän virkkoi kiivaasti:
— Mutta isä, sivistynyt, itsenäinen mies saanee toki pitää oman mielipiteensä!