Sitten tuli hän.
Hän oli koulun opettaja, palkkansa oli kolmetuhatta markkaa vuodessa. Oli hänellä vähän velkojakin ja sitä paitsi kaunis laulunääni ja hyvä sydän. Nuorellinen oli hän mieleltään ja jotenkin hyvänäköinen.
Ylipään oli hän iloinen, mutta vielä iloisempi kuin tapasi neidet Raitio rehtorissa illallisilla, tai kuin hän tarvitsi kaulahuivia eli paidan nappeja, joita myöskin myötiin Anni Raition muotikaupassa. Ja iloisin oli hän silloin kuin liike oli niin vilkastunut ettei neiti Anni tahtonut joutaa muilta töiltään hoitamaan konttokirjoja ja kirjoittamaan laskuja.
Ja niin tuli hän iltapäivillä, jolloin ei ollut koulussa ja kirjoitti neiti Annin pääkirjaan kauniilla käsialallaan ja lähetti laskuja kaupungin rouville niin että he aivan hämmästyivät.
Kuta enemmän maisteri kirjoitti sitä eloisammiksi muuttuivat Annin kauniit marmoorimaiset tummat kasvot, ja ylpeät silmät säteilivät entistä kirkkaammin ja huulensa vetäytyivät hymyyn, aivan kuin laine järven pinnalla vienon iltatuulen puhaltaessa, kun maisteri sanoi jotakin hauskaa; ja hän ei säästänytkään hauskuuksiaan, se täytyy myöntää.
Ja Viivi oli silloin vielä lapsi.
Niin hyvä ja vakaantunut oli Anni Raition kauppaliikkeen maine etteivät juoruämmät kyenneet puhumaan mitään eikä kukaan sanonut pahaa sanaa liikkeen päänaisesta, vaikka kirjanpitoa hoiti maisteri joka oli hyvä laulaja.
Ja pääoma kasvoi kenenkään huomaamatta..
Niin tuli hän kerta edeltäpuolen päivän kun kaikki kirjat ja laskut olivat kirjoitetut. Mutta hänellä oli "huoneiden puhdistuslupa" ja paras nuttu päällä ja punakkaposkinen oli hän kuin tytöt ja hänen tavallisesti niin miehekäs äänensä oli nyt melkein vieno, sanoessaan:
— Neiti Anni, minä…