— Ptroo! sanoi ukko ja katsahti oikealle sekä vasemmalle, nähdäkseen sitä herrasmiestä, jolle poika nosti lakkiaan. Mutta siellä ei ollut ei niin ristinsielua. Jokohan nyt Jussi olisi nostanut lakkiaan isä vanhukselle? Hm!
Päivemmällä piti "oppilasten leikkiä kuntakokousta" ja Mäkelän Ollin kuunnella sitä. Oikeastaan oli se olevinaan vaivaishoito-kokous, ja he olivat miettineet kokoon koko joukon "asioita", jotka olivat ratkaistavat ja Jussi istui siinä myöskin johtokunnan jäsenenä muka. Ja opiston puheenjohtaja herra Saarela, istui siellä myös jäsenenä ja oli hyvin saita köyhiä kohtaan ja jäykkä sekä kova puhuessaan. Mutta kun Olli oli hiukan tähystänyt hänen lempeitä kasvojaan ja suopeita silmäyksiään, huomasi hän kyllä, ettei tuo maisteri suinkaan olisi noin ankara jos olisi täysi tosi edessä; hän vain kai tahtoi nähdä millainen mielenlaatu pojilla oli.
— Herra puheenjohtaja!
— Herra Saarelalla on puheen vuoro.
— Minusta tulee liika kalliiksi kunnalle, jos vanhaa Jaakko Lassilaa elätetään samalla lailla kuin tähän asti. Tuolla hän venyy vanhassa tuvassaan, tyttärensä hoidettavana ja nauttii täyttä eläkettä vaivaishoidolta. Eläke täytyy meidän hänelle antaa, koska hän on vanha ja saamaton. Mutta tuvan katto tarvitsee korjausta ja se tulee maksamaan vähintäinkin kaksitoista markkaa, ja puita siellä menee aivan kauheasti. Minä ehdottelen että tupa revittäisiin rikki ja vanha Jaakko sijoitettaisin köyhäinhoitolaan.
— Herra puheenjohtaja!
Olli säpsähti. Se oli hänen poikansa.
— Jussi Ollin pojalla on puheenvuoro.
— Minä en voi uskoa, että viimeisen arvoisan puhujan ehdotus saa kannatusta niiltä miehiltä, joilla on sydän rinnassa ja jotka ymmärtävät panna arvoa omalle kodille, vaikkakin köyhimmän ja halvimman. Ystäväni! Vanha Jaakko Lassila on asunut omassa vanhassa mökissään, jonka hän työllään on itselleen hankkinut parempina päivinä. Vaikkakin hänen on täytynyt syödä kunnan armoleipää, joka on kyllä ollut katkeraa, on hän kuitenkin saanut syödä sitä oman kattonsa alla ja hänen kiltti tyttärensä on hellästi hoitanut vanhusta. Ette kai henno eroittaa heitä muutaman markan ja jonkun halkokuorman tähden ajaa Jaakkoa kodistaan ja estää hänen tytärtään täyttämästä ensimmäistä ja kaunista kaikista velvollisuuksistaan, hoitamasta ja auttamasta isäänsä! Minä vaadin että Jaakko Lassilalle annetaan eläkkeensä niinkuin ennenkin ja kaksitoista markkaa tuvan katon korjaamiseksi!
Vanhan Ollin liivin alusta rupesi niin kummallisesti lämpenemään. Vai tuommoista sitä kansanopistossa opetettiin!