Jälkeen puolen päivän oli heillä maanviljelyskemiaa, tietysti vaan ensimmäiset alkeet ja sitte oli heillä korkeuden-mittausta.
Pussilantaa oli ruvettu Mäkelässäkin käyttämään, mutta Olli ei ollut koskaan uskaltanut ostaa sitä enempää kuin korkeintain kaksi säkkiä, sillä hän oli kuullut ettei kaikellainen pussilanta soveltunut kaikellaiseen maahan. Mitähän jos poika ymmärtäisi valita!
Ja sitten juohtui hänen mieleensä, mitenkä kävi, kun hänen muutamia vuosia sitten piti kaivaa ojaa norosta, tuolla lehmihaassa. Sekä Olli itse että naapuri kylän kirkkoväärti ja Seppälän Kalle, joka oli vanha viljelijä, väittivät kiven kovaan, että maa vietti länteen päin, ja Olli työskenteli monta päivää turhaan, sillä maa sattuikin viettämään etelään, vaikkei se siltä näyttänyt. Tuollaista vastoinkäymistä ei saata enään tapahtua, sitten kuin Jussi oppi tuon korkeuden-mittauksen.
Kun Olli heräsi seuraavana aamuna, näki hän sinisen-keltaisen lipun liehuvan opistokartanon katolla; iso sali oli lehdillä koristettu, kateeteri ympäröity kukilla ja porstuan oven päälle oli laitettu kunniaportti. Ja joka taholta tuli ajajoita ja pappi myös; ei siis tainnut tuo opisto ollakaan niin peräti syntistä laatua.
Sitten helähti virsi avatuista ikkunoista ja Mäkelän Jussin kimakka ääni kuului nytkin yli muiden — niinkuin sunnuntaiöinä tuolla kotona, — mutta äidin sydämmen ei tarvinnut vavista, ei penkkejä, aitoja eikä veräjiä tarvittu korjata tämän laulun perästä.
Kateeterille astui johtaja ja piti lopettajaisesitelmänsä "Suomen luonnosta ja kansanelämästä". Kyllähän vanha Olli tiesi ennestäänkin että isänmaata oli hyvän matkaa toiselle puolelle kotikylää, mutta kuin hän nyt, selvästi ja havannollisesti, oli näkevinään vaihtelevat luonnonilmiöt eri maakunnissa liitävän ohitseen, eri kansankuvat astuvan esille kirjavassa moninaisuudessa ja kuuli kuinka rautatiet moni haaraisina, entistä lujemmin liittävät kaikki Suomenniemen lapset yhteen, veljestyttävät heitä ja kuluttavat pois särmiä ja ennakkoluuloja, silloin täyttyi hänen vanha harmaa päänsä uusilla ajatuksilla ja hänen sydämmensä aivan oudoilla tunteilla.
Ja tämä sama kansa oli jo kuitenkin siihen aikaan, jolloin höyryhevoset eivät kuljettaneet suomalaisia toistensa syliin, jolloin karjalainen oli vieras satakuntalaiselle ja pohjalainen harvoin oli nähnyt miltä uusmaalainen näytti, tuntenut itsensä yhdeksi mieleltään ja hengeltään, ja uhrannut omaisuutensa, verensä ja henkensä saadakseen pysyä yhtenä; ja Mäkelän maatila oli palainen tätä maata, vanha Olli sukua tälle kansalle ja hänen Jussinsa toimisi kansansa kunniaksi…
"Oi maamme Suomi, synnyinmaa…"
Vanhan Ollin mielestä rupesi katto liikkumaan. Mutta olihan se hänen oma poikansa, joka lauloi ensimmäistä tenooria.
Mutta ylpeydestä ei näkynyt jälkiäkään kansanopistossa; ovat tainneet tykkönään laiminlyödä sen aineen tänä vuonna?