Ja siellä puhuttiin vielä paljon ja laulettiin kenties vielä enemmän, ja kohta seisoi Putte rappuisten edessä ja oli aika sanoa hyvästi. Liina sisar kapusi nöyrästi takaistuimelle, sehän lankesi luonnostaan. Mutta Jussi nauroi, kietoi jäntevän käsivartensa hänen vyötäiselleen ja nosti hänet istuimelle, isän viereen. Siellä, etuistuimella on naisen paikka, niin kotona kuin matkallakin, niin pian kuin talonpoika oppii, ymmärtämään että löytyy toinenkin ihmisarvon mittaaja, kuin käsivarren voima.
Oli ollut erittäin kaunis työpäivä tänään. Mutta vanhasta Ollista tuntui ettei tässä mitään työpäivää oltu laiminlyöty, vaan tässä oli tapahtunut kevätkylvö, josta aikanaan tulisi hyötyä Mäkelänkin saroille, vaikka karhi oli levännyt pari päivää ja kylvövakka riippunut paikallaan aitan seinällä.
— Ptroo Putte, nyt olemme taas kotona. Ei, isä, kyllä minä pidän huolen hevosesta; te tarvitsette levätä.
Oli lauantai-ilta. Myöhemmällä illalla hiipi Anna-äiti pojan kamarin ovelle, katsoakseen oliko hän lähtenyt etsimään vanhoja tuttaviaan. Tasainen, syvä hengitys sängystä ilmoitti hänelle ettei Jussilla ollut kiirettä minnekään.
Maanantaiaamuna nousi vanha luuvaloinen Olli hyvään aikaan sängystään, mennäkseen kesantoa kyntämään. Mutta tultuaan talliin ei siellä hevosta ollutkaan, ja päästyään kesannolle näki hän joukon uusia, mustia tuoreita vakoja ja kansanopiston läpi käyneen pojan, joka käänsi auraa saran toisessa päässä.
Kaikki oli entisellään; paitsi se ettei Jussi kiroillut hevosta. Kaikki oli entisellään, kesäaurinko hymyili Mäkelän kartanolle; mullassa kiiltoutunut auranterä kiilsi auringonpaisteessa; ehkenpä kiilsi tuolla myös jotakin vanhan Ollin silmässä. — —
Sananen naisesta.
Nainen on kummallisin kaikesta mitä Jumala on luonut. Senpätähden miettikin hän kokonaisen viikon, ennenkun sai sen valmiiksi. Jopa arveli hän antaa maailman tulla toimeen naisitta, sillä hän älysi kyllä kaikkitietäväisyydessään, kuinka paljon vaivaa ja vastusta he matkaan saattaisivat.
Mutta silloin näki hän kuinka Aatami lau'antai-illan lähetessä, loikoi ja haukotteli riippumatossa ja hänellä oli ikävä. Mies oli kyllä koetellut huvitellaita kaikin tavoin. Hän ojensi jalkansa ja antoi kuningastiikerin hyppiä sen yli, hän antoi leijoonan kanneksia nenäliinaansa ja hyeenan istua takajaloillansa, palainen sianlihaa nenällään. Mutta lopuksi kyllästyi hän kaikkeen ja tunsi itsensä yksinäiseksi ja haluttomaksi ja hänen mielestään oli se kovin alentavaista että hän, joka oli luomisen mestariteos, menisi itse, omin käsin panemaan totivettä tulelle. Ja niin huokasi hän itsekseen: "Miekkonenpa se, jolla kuitenkin olisi tyttö palvelemassa täällä ravintolassa! Välipä tällä, joskin hän olisi neljäkymmentä vuotta täyttänyt, koska siveydensaarnaajat pitävät sen niin tärkeänä".
Taivas oli kaareva ja sininen; se itki sateella ja hymyili päivänpaisteella. Mutta se katseli koko luontoa ja heitti yhtä lempeitä katseita Aatamin kolmentoista korttelin korkuisiin härkiin kuin Aatamiin itseensä, ja Aatami oli itsekäs ja kaipasi sellaista olentoa, joka katseleisi vaan häntä. Hauki oli vikkelä ja komea liikkeissään, mutta hänen puhetaitonsa oli niin vähäinen, ja Aatami ikävöi sellaista olentoa, joka voi puhella hänelle, hänen omalla kielellään. (Hänellä raukalla ei ollut aavistustakaan kotiripityksistä!) Tähdet tuikkivat kauniisti taivaalla, mutta ne eivät lämmittäneet ja niitä oli mahdoton lähestyä. Naarasantilooppi oli ihana ja korea ja söi mielellään Aatamin kädestä, mutta sitten nelisti se pois ja siveli turvallaan puolisonsa kaulaa ja katseli häntä hellästi silmiin. Kun Aatami näki tuon, kohosivat kyyneleet hänen silmiinsä ja hän sanoi: "Käärme vieköön koko poikamiehen elämän!" ja niin nukkui hän.