Ja kun pitkä talvi oli kulunut, jäät sulaneet ja metsät vihersivät, kävellä tipsutteli vinnikamarin neiti kaupungin puistossa. Silloin toteutuivat herra Kivekkään toiveet. Pieni punaposkinen olento nojautui hänen leveää rintaansa vasten, pari pyöreää, valkeaa käsivartta kietoutui hänen kaulalleen ja kaksi kuumaa huulta painettiin hänen huuliaan vasten.
Hän ei "kosinut" koskaan, eivät he puhuneet koskaan "tulevaisuudesta" eivätkä he antaneet toisilleen mitään "lupauksia". Kerta kuin heidän sydämmensä sykkivät tavallista valtavammin ja hermonsa olivat kovin kiihoittuneet vaipuivat he sanaakaan virkkamatta toistensa syliin, ja sitä ennen eivät he olleet armastelleet eivätkä taistelleet rakkautensa edestä. He olivat tuetta, turvatta, yksin ja rakastuneet; mutta heidän äitinsä olisivat surematta voineet nähdä heidän hyväilevän toisiaan. He olivat lapsia, jotka eivät toivoneet muuta iloa kuin saada olla yhdessä, ja joilla ei ollut mitään katumista erottuaan.
* * * * *
Naapuri pitäjän nimismies sairastui ja sai virkavapautta. Kirjuri
Kivekäs määrättiin hänen sijaiseksensa.
Kun nimismiehen rouva sai nähdä herra Kivekkään pulskan vartalon ja hänen mustat viiksensä, ja kuulla hänen soittavan Napoleonin marssia pianolla ruokasalissa ja kertovan olleensa seitsemän vuotta lääninkanslistina ja sitä paitsi oli hänellä hyvät todistukset niin käski rouva muuttaa herra Kivekkään sängyn vinnikamarista vierashuoneesen, antoi hänelle paremman vesikarahviinin ja sanoi Annalleen että hän pitäisi tummanpunaista pukuaan arkipäivinä.
Neiti Anna oli pitkä ja laiha, mutta nimismiehen ruokapöytä oli sitä parempi ja lihavampi. Neiti Anna katsoi hiukan kieroon, mutta talon pellot olivat sitä leveämmät, suoremmat ja velattomat ja Anna neiti ainoa lapsi.
Kun setä nimismies alkoi parata ja aikoi ruveta taas itse hoitamaan virkaansa rupesi Annan nenä vuotamaan ja päätä kivistämään ja hänen äitinsä kysyi nimismieheltä "aikoiko hän lyhentää oman lapsensa elämän?" Silloin päätti nimismies olla vielä kipeänä ja — herra Kivekäs sai edelleen toimittaa hänen virkaansa.
Tosin muisteli hän vielä toisinaan ruskeiden kähäräin peittämää otsaa, pientä lämmintä poskea ja paria tummaa silmää. Mutta rikkaus oli kietonut hänet lukemattomiin hienoihin silmukoihinsa, ja eräänä iltana kuin sahanhoitajan perhe oli siellä vierailemassa ja juottovasikka oli entistä lihavampi ja siellä oli juotu paljon totia, kietoi hän kätensä Anna neidin vyötäiselle puutarhassa, silloin töytäsi äiti viinimarjapensaan takaa kyyneleet silmissä ja siunaus huulilla ja niin saatiin asiaa kultaseppään.
* * * * *
Siitä on nyt jo kauan kauan aikaa. Herra Kivekäs itse on nyt nimismiehenä, ja hänellä on iso vatsa, rahaa nostopankissa ja kipeät jalat. Anoppi ja Anna rouva pitävät sekä koko talon että nimismiehen vallassaan. Pikkutytöillä on punaiset hiukset niinkuin äidinisällä ja he katsovat kieroon niinkuin äitikin. Äiti on kiivas ja laiha eikä suvaitse epäjärjestystä ja nimismies Kivekkäästä tuntuu elämä hyvin ikävältä ja raskaalta.