— Suuri Luoja, mieheni! Voi, minä olen aivan neuvoton; me olemme huomatut!… kuiskasi petturi sisässä.
Samassa oli ovi kappaleina ja Olli Markkola töytäsi sisään revolveri yhdessä ja veitsi toisessa kädessä… – – – – – – – – – – Nojatuolissa keskellä huonetta istui Liina rouva kauniisti puettuna ja hiukset olivat hyvin kammatut ja käherretyt. Vähän matkan päässä seisoi pieni, laiha, kömpelö kuusikymmen-vuotias ukko, vanha ijänikuinen sametti nuttu päällä ja vapisi kuin haavan lehti.
Maalaustelineillä hänen edessään oli keskentekoinen kuva Liina rouvasta.
* * * * *
Jos joku sattuisi tarvitsemaan revolveria kuudelle hengelle, niin myö tukkukauppias Olli Markkola sellaisen hyvin huokealla.
Navetta juttu.
Kontin Kalle kertoo näin:
Kyllä minä oon nähnynnä naisia, jotka oovat ollunna kauniita nuamaltaan ja kasvultaan, mutta enpä oo nähnynnä Maijan laista. Se ol' sillon karjapiikana lautamiehellä kun minä olin renkinä ja minä annon kuhtua ihteen siellä "Kuaproks", vaikka onhan se niitä rumimpia nimiä.
Kevät puoleen ennen kun se män' ulukotöihin ja päivetty, ol' sen kaula ja leuka valakeet kun vasta lypsetty maito, mutta sen posket ol' punaset kun äsken mualattu herrastalon veräjä. Ja hiuksesa ol' keltaset, kähärät ja niin pitkät, jotta ne ois riittännä vaikka markkina-suitiks. Se kun nauro ja usseisthan tuo naurokii tulivat muuttii hyvälle tuulelle. Sen huulet ol' vielä punasemmat kun lautamiehen lakkatanko ja se tuas ol' punanen kun punasimmat housunnauhat. Hampaat sillä ol' valakeet ja vahvat, jotta njillä ois voinna vaikka nauloja pureksia.
Kulukiissaan otti se niin pitkiä askeleita, jotta se ois piisanna vaikka herrassyötingin ruskealle orriille. Ja kun se leikki ja hulluttel pikkutyttöin kanssa ol' se vikkelä kun kissanpoika. Minä olin sillon laps, mutta Myllysen Heikki, muistattahan työ sen nahkapoika toverin, se sano että kun sitä tanssi sen Maijan kanssa, tul' sitä niin hyvilleen, jottei ois tiennä mistään mittään vaikka oisivat iskennä kirveellä piähän. Voimia sillä ol' kun hevosella ja työ suju sen käsistä jotta aivan ihmeekseen kahto. Lautamiehen Kusti niitti kauroo niin että hik piästä tippu, mutta Maija se kokos niitokset, sito ne lyhteiks, pan' kuhilaille ja sitte nauro se ja sano: "Eikös se sinun nuskatuusas jiännä tuonne pientareelle, käväseisimmähän hakemassa sen tässä outtaissan."