Mitehää lienöökään hoitanna elukoita, mutta hyvin ne pöyhtyvät ja lissääntyvät. Lampaat saivat kolomosia ja lehmät kaksosia ja yhtenä talavena kertovat ne sen narranneen kukonnii munimaan, mutta ei sunkaan siinä puhheessa ollunna perree. Kerta ol' iso, musta härkä vimmastunna ja häntä pystyssä hyppi se, möyrys ja tonki muata sarvillaan. Lautamies pistäys hätäpäissään vaunuliiteriin pakkoon; siellä se sitte seiso, tirkist oven raasta ja huokail: "Herra isä! Herra isä!" Ja rengit livistivät yliselle ja vakkuuttivat jotteivät hyö pelännä, vuan arvelivat että jos sillä Sonnilla hyvinnii on se "veskauhu", niin ei sitä oo hyvä männä lähelle, se tauti kuuluu tarttuvan.
Sillon sattu Maija kulukemaan siitä sivute jauhovakka kainalossa ja kun se näk' härän raivoovan, juoks se sen luo, löi turpaan ja sano: "Mikä sinut on villinnä, Sonni? Asetuhan tok' jo!" Ja sitte se otti sitä sarvista kiinni ja talutti navettaan. Ja uskottako työ kun tuo härkä heittiö ei muuta kun sivel vuan turvallaan sen hametta ja möyrys: "mu… u… uh", ihan kun ois tullunna iloseks nähessään tyttö heitukan, sekkiin niät.
Alussa kun se tul' talloon käv' lautamies hyvin usseist navetassa katastamassa elukoitaan. Lystintä siitä ol’ seistä ja raaputella sitä lehmee, jota Maija lyps ja sillä tavalla kuluk se Maijan perästä tehtaalta tehtaalle ja hyvittel lehmiä ja kahtoo tuijotti tyttöön siks jotta ukkopahhuuksen silimiä rupes ihan huikasemmaan.
— Kovinpa ne lehmät oovat tullunna sinusta hyviks! sano lautamiehen emäntä miehelleen ja kahto kierolla silimällä Maijaan.
— Eukkosein, minä kirjotutin ihten elläinsuojelusseuraan viime käräjissä, puolustaite lautamies.
Mutta kerta kun minä olin navetan ylisellä heiniä hajottelemassa ei ukko jaksanna ennee hillitä ihteesä vuan isk käsvartesa tytön kaulalle ja suuvella moiskautti sitä.
— Hyipä tok, isäntä! sano tyttö ja sylykäs. Oisin minä uskonna hyvvyytennä suutelemattannakkii; ja jos että vuan pysy poikessa tiältä navetasta niin minä sanon emännälle.
Sitte rupesivat nuoret herrat hänen poikasa tekemään tikusta asiata navettaan, korjailivat kytkyviä ja laittelivat pahnoja sillon kun Maija ol’ siellä. Ja mitä siellä tapahtu, sitä ei tiijä kukkaan, mutta kerta tul' Puavo navetasta ja ol’ niin punanen toiselta poskeltaan ja sen perästä ei ne ennee välittännä tytöstä.
Sitte tul' suluhasia lautamiehen Lotalle. Olhan se rikkaan talon poika ja sen isä ol’ sanonna lähtiissä että: "tie nyt parastas, ja elä tule kottiin ennen kun oot voittanna sekä Lotan että Lotan isän syömmen!" Huhuttiin niät että Lotta sais kolomekymmentä tuhatta myötäjäisiä ja kaks kertoo niin paljo sitte kun Herra kuhtuu vanahukset luokseen.
Suluhanen ol’ hyvin kommee ja reipas herrasmies. Sillä ol’ viiksetkii, pitkävartiset suappaat, tohvelinen piällysnuttu ja kaikin puolin ol’ se kun ainai herrat. Sen silimät pyörivät piässä kun näk miten hyvässä kunnossa talo ol’ ja miten paksut hoppeelusikat ol'.