— Kiitos tohtori Penttilä, tulen mielellänikin. Onhan meillä nyt kesä parhaillaan.
Hän souti reippaasti ja voimakkaasti. Ensin pitkin jokea sitte ulommaksi aukealle selälle. Hän oli niin hauskan näköinen keveässä kesäpuvussaan. No, ainakin oli hän neiti Eijan mielestä ollut jotakin toista kuin muut seudun herrat. Hänen vahva, notkea vartalonsa taipui tasaisesti soudannon mukaan, olkihattunsa oli liukunut takaraivolle ja paksut ruskeat hiukset valuivat vapaina otsalle. Hänen ruskeat silmänsä hymyilivät yhä, vaikka suu enimmäkseen oli totinen.
Tuntui niin hyvältä istua kokassa velttona, tahdotonna kahden pitkän voimakkaan käsivarren ohjaamana Ja aurinko paistoi, vihannoivat rannat hymyilivät ja laineet jotka loiskivat veneen laitoja vasten lauloivat että "nyt on kesä tullut."
Keskellä sinistä selkää herkesi hän soutamasta, pyihkäsi otsaansa poikamaisesti nuttunsa hihalla ja sanoi:
— Neiti Eij… neiti Sainio, huomenna minä matkustan täältä pois.
— Vai pois te matkustatte!
— Niin, aijon hankkia itselleni ylimääräisen opettajanpaikan syksyksi.
Uramme on niin pitkä ja vaivaloinen.
— Niinpä taitaa olla…
— Niin se on! Viiden vuoden perästä on minulla kenties lehtorinpaikka jossakin pienessä kaupungissa, mutta jo minä olenkin silloin ahkeroinut, säästänyt ja ponnistanut kokonaista kaksikymmentä vuotta sitte kun kymmenvuotiaana tulin kouluun.
Eija neiti nojautui veneen laitaa vasten ja uitti sormeansa vedessä.