— Armaiseni! vastasi tämä ja pisti revolverin taskuunsa. Jos en olisi saanut sinua omakseni, niin olisinpa ollut kiusattu sitä todenteolla käyttämään.
— Eihän, onko se mahdollista, Erkki! No, hyvänen aika, onhan se toki sentään jotakin, huokasi itsepäinen tyttö.
KUMPIKO LOVISA?
Vaaditaan jonkun verran aikaa, ennenkuin elämänilo pääsee oikein kiertokulkuunsa pikkukaupungin tanssiaisissa. Sitä ollaan hienoja kuin kevätsalko ja varansapitäväisiä kuin nuori leski ja katsellaan muuta yleisöä kuin maalariprofessori jotakin öljypainosta. Se leijona, johon edeskatsomus on koonnut Kalakylän hurmaavan miehisen voiman ytimen, kääntyilee omassa etehisessään harjatakseen pois tomuhiukkasen frakistaan. Se enkeli, joka on Kalakylän naisellisen viehätysvoiman polttopisteenä, kiljuu lähtiessään, jos pikkusiskoista joku lähestyy hänen heleänväristä pukuaan, pahemmin kuin jos kohtaisi huvimatkalla olevan alligaattorin taikka jos leskimies, jolla on sokea äiti, paljon velkoja ja yhdeksän lasta, pyytäisi häntä vaimokseen.
Vasta sitten kun leijona, vapisematta, nenäliinallaan pyyhkielee pois punssipilkkua paidanrinnastaan, alkaa sydän siellä sisäpuolella heltyä. Vasta sitten kun tanssiaisten kuningatar enkelimäisesti hymyillen pyytää paikkakunnan etevintä muonakauppiasta ystävällisesti siirtämään puolipohjiansa pois hänen pukunsa loppupäästä, alkaa Amor valita nuolia viinestänsä.
Sekatavaran kauppias Juho Pitkäsellä oli kokonainen kantamus hellyyttä nais-sukua kohtaan rehellisimmässä rinnassa, mikä milloinkaan on riemusta sykähdellyt edullisen tilinpäätöksen johdosta. Kun hän öillä uinuen sulatteli hummeri-illallista pienessä makuukamarissaan konttorin yläpuolella, saattoi hänen sielunsa silmä toisinaan nähdä paikkakunnan kauneimman immen, vienona ja valkoisena, istuvan leposohvalla riisumassa kenkiään, ja unissaan oli hän kaksi kertaa suudellut neuvosmiehen Adelea.
Mutta todellisuudessa hän tarvitsi seitsemän kohtalaista lasillista punssia ja puolen desilitraa seurahuone-basilleja, joiden kotirauhan polkan vilkas tahti oli häirinnyt, ennenkuin hän sai rohkeutta kamreeri Suvannon Lovisalle hellästi ja ujosti ja suloisen tuttavallisesti kuiskata: "Ah, täällä on jotenkin kuumaa tänä iltana!"
Mutta Kalakylässä oli ylhäisten kemut ja sen seurahuoneen salissa leijailivat kansanlaulun säveleet ja siekale harsokangasta kapteeninrouva Leimuvaaran laahoksesta.
Jonka ohessa kamreeri Suvanto tilasi lisää punssia, ja rakkauden n.s. hengetär tallusteli paljain jaloin pitkin seinälautoja salin sivuseinillä ja kuiskaili sensemmoista Kalakylän neitosien ruusunpunaisiin korviin.
Tummain silmäin ja huikaisevan-valkoisten olkapäiden hurmaamana laski Juho Pitkänen Lovisa Suvannon pienen pyöreän, ja noin kalakyläläiseksi, vain hieman karvaisen käsivarren omaansa, ja kuiskaili, leikillisesti ja luottavaisesti: