— Johto on, mutta apparaatti on sama, mikä isällä on kaupungissa. Se muutetaan tänne kesäksi.
— Oh, sitten minä kippaan kaupunkiin ja lähetän vaunut ja…
— Tahdotteko mennä tällaisessa sateessa?
— Äh, eihän se ole vaarallista miehelle.
— Oi, Jumalani, te jätätte minut yksin ukkosilmaan! Minä pelkään niin kauheasti… minä kuolen.
Satoi ja jyristi kaksi tuntia ja kun vihdoin: väsähtyi, olimme juoneet kokonaisen korttelin vaarainmehua.
Kun ilma kirkastui ja me kiipesimme ulos verannalle, tuli siellä kolme pitkää vaunua ja troskat täyteen ahdettuina kaupunkilaisia, jotka olivat olleet ulkona ihailemassa luontoa ja jotka sade oli ahdistanut sisälle niinkuin meidätkin, kumminkin mammat ja tädit mukana.
— Kas, päivää, päivää!
— Hyvää päivää! sanoi minun neitiseni. Minä olin vaiti ja nostin hattuani.
— Kuinka monta teitä on? Ehkä voimme likistäytyä lähemmäksi, että tekin saatte tilaa. Siitä saattaa sataa vielä enemmänkin.