Hirveän nuori ja ujo herra kapuaa sisään, pysähtyy kumartaen ja alkaa;
— Minä halua…
— Nöyrin palvelijanne! Niinpä väinkin, minä kyllä tiedän mitä te "haluaisitte", herraseni. Olen juuri saanut tietää kaikki. Te tulette häiritsemään tähän asti onnellisen perheen joulurauhan, tunkeudutte sisälle säälimättömästi…
— Suokaa anteeksi, minä koputin…
— Samantekevä. Ei reistailla mitään sukkeluuksia, pankaa se mieleenne! Minä istun täällä tyynenä ja tyytyväisenä vaimoineni ja tyttärineni, kun te juuri kuin pommi…
— Pyydän anteeksi, jos häiritsen…
— Josko häiritsette! Mutta herraseni, ettekö voi käsittää miltä tuntuu, kun lapsi riistetään vanhemmiltansa? Ettekö voi…
— Hyvänen aika, se ei ole suinkaan minun tarkoitukseni, ei, ei, Herra Varjelkoon, sehän tiedetään. "Kaukana siitä että menettäisi tyttärensä, saa tämän yhdistyksen kautta itsellensä pojan." Häh, niinhän se kuuluu? "Tietysti teidän rakkaimpana huolenpitonanne on oleva niin usein kuin mahdollista tuoda tänne jälleen se kallis aarre, jonka olette ryöstänyt tästä kunnianarvoisesta kodista." Mitä, luuletteko, etten minä ole ollut jälkihäissä ennen ja kuullut vävyjen lavertelevan tyhmyyksiään isän ja äidin seistessä sortuneina eronhetken katkeruudesta. Häh?
— Surkea erehdys…
— Juuri niin! Surkeasti erehtyvät isä ja äiti, jotka uskovat mokomaa sanatulvaa. Eikä, jos näkeekin sitte joskus lapsiraukkansa, niin saa itse kustantaa matkan ja olla valmiina kirjoittamaan kaikkiin hänen kunnottoman miehensä vekseleihin, joita hänellä on neulomalippaassansa. Mutta istukaahan, helkkarissa, istukaa! Se on sydämettömyys, joka…