— Joutavia, se vaatettaa häntä niin hyvin, ettei hän olisi puoliksikaan niin kaunis, jos hänellä olisi toisellainen tukka. Avomielinen tyttö! Tiedätkös, hän sanoi suoraan, ettei hän vielä oikeastaan ole koskaan pitänyt kenestäkään miehestä, noin oikein hellästi, tiedäthän, ei ikinä.
— Mutta kuinka herran nimessä te jouduitte sellaisiin puheisiin, Julle!
— Äh, kun nyt käyskennellään tuolla tavoin kuutamolla… Hyvää yötä,
Elli!
Julle ei enää koskaan tavannut Laura neitiä makuuhuoneessa ja — hyvin, hyvin harvoin vierashuoneessakin.
Kun Julle oli kolme kuukautta osoittanut suunnitelman mukaista rakastettavaisuutta vaimonsa ystävättäriä kohtaan, oli hän kutakuinkin saavuttanut kotirauhan. Oikeastaan oli enää Vaan Jenny Ruusunen, josta hänellä oli vaivaa. Hän joi iltapuoliskahviaan vähintäänkin neljästi viikossa heillä, ja kun Julle palasi konttorista kotiin aamupäivällä, niin sanottiin aina: "Rouva on mennyt hiukan ulos neiti Ruususen kanssa."
Jenny voitti kavaluudessa Jullen; olipa kuin olisi katsonut hänet lävitse. Kun Julle kaikkein kohteliaimmasti pyysi saada saatella häntä kotiin, sanoi hän: "Ei millään muotoa! Kiitos, kiitos! En minä pelkää pimeässä." Kun Julle lahjoitti hänelle kuusi kanarialintua hänen syntymäpäivänään, meni hän — Elliä kiittämään, ja viisi kertaa peräkkäin, kun Julle kustansi hänet teaatteriin, sovitti hän aina niin, että Elli joutui istumaan heidän välilleen. Se oli kauhean siivo ja hyvä ja ystävällinen tyttö, ja saattoi Jullen miltei epätoivon partaalle.
Tällaisissa mietteissään istui hän kerran kirjoituspöytänsä ääressä ja ajatukset itsepäisesti kiintyneinä tuohon sanomattoman uskolliseen ystävättäreen, riipusteli hän koneellisesti sekä aikakauskirjan lehden että viheriäisen, myrkyllisen imupaperin kirjoituspöytä-almanakassaan täyteen! "Jenny Ruusunen" — "Jane Ruusu" — "Jenny" oikein lehtikiehkuran sisään — "Jeanette Rose" kauniisti varjostettuna — ja "Jenny!!!" Kun hän oli mennyt konttoriin ja Elli rouva sai nähdä hänen piirustelmansa, puhkesi hän hermostuneeseen itkuun, kieltäytyi laskemasta sisään neiti Ruususta, joka tuli aamupuoliskäynnille, riisui kenkänsä ja kureliivinsä, sanoi että palvelijatar sai Valmistaa mitä tahtoi päivälliseksi, ja heittäytyi makuuhuoneen leposohvalle huopapeittoon kääriytyneenä odottamaan kuolemaa.
Mutta kun kuolemaa ei kuulunut, vaan sen sijaan Julle tuli kahden aikaan iloisena ja ystävällisenä, kuten tavallista, kietoi Elli molemmat käsivartensa hänen kaulaansa ja nyyhkytti:
— Eläkäämme itsellemme ja toisillemme Julle! Erillämme maailmasta ja ystävistä ja kiusauksista. Ja kun ke… eesä tu… ulee, niin paetkaamme pi… eeneen tu… upaseen metsässä, josta ei kukaan lö… yyydä me…