— Kovaa on, hirmuisen kovaa! ähkyili Joonas.
— Niinpä niin, kuolla pois kaikesta elämän ilosta!
— Viis siitä, veikkoseni, mutta minut on haudattava Itägöötanmaalle; nyt kuolen tänä iltana, viimeistään yhdeltätoista, arvelen, saan mustan matka-arkkuni kuntoon huomenna aamupäivällä ja olisin niin mielelläni tahtonut seurata tavarajunalla 105 entiseen kotikylääni, ja sitten kun tarkastan, niin se onkin — kruutijuna.
— Eikö sinulla ole mitään erityistä toivottavana, Joonas?
— Eipä juuri… no, olehan hyvä… lue hiukan… Matkailijayhdistyksen vuosikirjasta ja pidä tässä karttoja esillä, että voin seurata, kunnes silmäjänteeni raukenevat…
HERRA BLOMBERGIN KOIRA.
Herra Blomberg oli asiamies. Ihmisen persoonallisesta ja yhteiskunnallisesta asemasta sekä yleisistä olosuhteista voidaan aina jotakin päätellä, kun saadaan kuulla, mitä hän toimittelee maailmassa. Jos hän on lääkäri, niin voidaan näet aina edellyttää hänellä olevan jonkun verran sivistystä, pappi ei mielellään tappele markkinoilla, ja virassa olevan upseerin ovelle menee puujalkain kauppias suotta aikojaan kolkuttelemaan. Mutta "asiamies?"
Hän saattaa olla hieno mies ja hän saattaa olla roisto, hän voi ansaita Viisi tuhatta markkaa tunnissa ja on asiamiehiä, jotka eivät ansaitse viittä sataa kymmenessä vuodessa. Asiamies voi olla sellainen, että voit ilolla antaa hänelle tyttäresi ja hän voi olla sellainen, että varoitat palkkapiikaasi ottamasta häntä. Hän voi omistaa kivitaloja ja hän voi olla ilman puhdasta paitaa, hän voi olla kaupungin valtuusmies ja hän voi olla varas, — tiedänpä asiamiehiä, jotka ovat molempia.
Asiamies on jotakin epämääräistä. Muut ihmiset liittyvät yhteen ammattitoveriensa kanssa, heillä on hupaista yhdessä virkaveljiensä kanssa ja hauskuutta tovereistansa, mutta asiamies katselee toisia asiamiehiä samoin silmin kuin hyljätty morsian katselee entisen lemmittynsä lapsen äitiä.
Herra Blomberg oli kutakuinkin hieno mies, kohosi työllänsä arvoon maailmassa ja jalosydämisenä hän tunsi tarvitsevansa jonkun, jota rakastaisi, johon liittyisi.