Tuli heidän torpalleen kylättelemään muuan Yrjön vanha naissukulainen. Kirvesvaaran Marjataksi tätä vanhaa naista sanottiin, hän eleli Kirvesvaaran ruununtorpassa oman poikansa ja tämän naisen turvissa, sieltä peninkuormaisen taipaleen takaa kerran kaksi vuodessa Yrjöä ja tämän naista katsomaan saapui.
Niin oli hän jälleen tullut, tämä vanha nainen, hiihdellyt pitkän taipaleen, kun kuuli Louhivaaran salolta kummia kerrottavan. Kummia oli kuullut, vielä kummempia perille tultuaan näki. Tiesihän tuon vanhan naisen, tarkkasilmäisen asioita näkemään, Yrjön äitivainajan vanhaan hyvään uskoon kasvatetun. Hiukan epäkelpona hän oli aina tätä Yrjön naista pitänyt, huonosti olivat keskenään sopineet, ja nyt vanha Marjatta jo ensimäisenä päivänä huomasi, että hänen pahat aavistuksensa rupesivat toteutumaan.
Mutta ovela oli vanha Marjatta, mitään näkemättömäksi tekeytyi ja Yrjön naista mielisteli. Näin hänelle haasteli:
— Jo on sinulla onnen päivät, lintuseni, kun yhtenään väkeä pirtissäsi kuhisee. Ei ole ikävät illat, ei ikävät aamutkaan ja paljon hyvyyttä jättävät taloon.
— Mitä jättänevät hyvyyttä vai jos vain pahaa jättänevät.
Näin nuori nainen sanoo kärkevästi. Vainusi hän vanhan Marjatan ajatukset, kovin häntä koko tämän saapuminen sapetti ja niin koetti vastenmielisen vieraansa nopeasti lähtötielle toimittaa.
Mutta ei vanha Marjatta niin hevillä lähde, päivän toisen ja kolmannenkin kyhnii, joka komeroon tähyilee ja yhä Yrjön naista mielistelee. Taas toisen kerran haastelee:
— On tuo vieras tukkilaisherra hyvältä näyttävä mies, sopuisa mies ja hyvin tuo vaivannäkösi palkinnee?
Tähyilee vanha Marjatta kaapille päin. Sävähti naisen nuoren sisässä, arvasi hän, että haluaisi vieras kurkistella mitä on kaappiin hyvyyttä karttunut. Mutta ei ole kuulevinaan Marjatan kehumisia, ei näkevinään hänen mielitekoaan. Oli ennen vaatekaappinsa hyvyyksiä Marjatalle näytellyt, nyt ei oisi autuutensa hinnasta suostunut näyttämään, vaan visusti kaapin avaimen kätkössä pitää.
Oli kuitenkin Marjatta merkille pannut, missä kaapin avain oli piilossa, ja kun kerran Yrjön naisen silmä välttyi, silloin avaimen sieppasi ja kaapille ehätti. Kärppänä hän liikkui, ketteränä keikahteli, vaikka muulloin näytti niin vaivaiselta. Parahiksi ennätti kaapin penkoa, naisen nuoren salaiset kätköt kurkistella, kun kuuli kolinaa porstuasta.