— Hyvin sanasi sovitat, metsäherra, paremmin tiennet, paremmin nähnet ajat tulevaiset kuin minä miespolo, ikäni metsän peitossa elänyt.
Tuosta metsäherra yhä enemmän innostuu, suksisauvoillaan viittilöi, metsien miehelle uuden ajan tapahtumia maalailee. Rajasaloja olivat nämä maat, valtakunnat näistä riitelivät, tukkanuottaa vetivät, mutta hänpäs, Louhivaaran Yrjö, oli näiden maiden vanhin asukas ja hänen sukunsa. Jumaliste, hän oli isäntä ja hänen piti juurensa syvälle juurruttaa, niin että ei ryssä eikä mikään saanut häntä paikaltaan heilahtamaan. Ja niin taas kiertyy Louhivaaran uutistaloon, avaroiksi hän sen pihamaat kuvailee ja sielläpä Yrjö itse harmaantuneena vanhuksena kävelee, kävelee ja kauas silmänsä tähyilee. On hänellä näköalaa joka ilmansuunnalle, on metsiä, on järviä, on saloja siintäviä ja kaikki on hänelle tuttua, hän on näiden rajasalojen vanha vartija. Patriakka hän oli, Louhivaaran patriakka, niin että tiesivät olla rähisemättä hänen silmänsä ulottuvilla.
Jo nauraa Louhivaaran Yrjö, kun metsäherra omista sanoistaan intoutuneena hänen tulevaista valta-asemaansa kuvailee.
— Olet sinä mies mokoma sanojasi sovittamaan, mahtajan minusta teit, patriarkaksi kohottavasi lupasit. Ka pitänee totella neuvoasi, jos pojilleni tuosta hyvää koituisi, jos nuo pojat jumalan luomat tuosta kerran hyvällä minua muistaisivat.
Ajatteli Yrjö vielä, että jos tuo metsäherra joutavaa vain intoilee, hänen mieltään hyvitelläkseen. Jos jo huomenna unohtaa tämän asian ja alkaa muita suunnitelmiaan hänelle selvitellä.
Mutta vakavissaan metsäherra tätä asiaa toimitti, lupasi kesän tultua vielä lähemmin näitä Louhivaaran maita tarkastaa. Kesällä oli täällä paljon muutakin puuhaa, niin siinä yksin tein tämäkin asia valmiiksi tehtäisiin, kartat ja muut anomuspaperit laadittaisiin. Oli siinä yhtä ja toista mutkaa muistettavaa, mutta tiesi hän, miten asia ylemmissä paikoissa esitettäisiin.
Oli metsäherralla matka toiseen vartiopiiriin ja Yrjö lähtee häntä salojen poikki suksipelissä saattamaan. Aamupäivällä he lähtivät ja niin Yrjö lähtiessään sanoi, että hän perillä yöpyisi.
Nainen häntä matkalle varustelee, pikku pojat ja Ilja Huurinainenkin pihamaalla lähtöä katsomassa seisovat. Nainen vielä tiedustaa, että jos hyvinkin Yrjö samana iltana palaisi, kun oli kumajava kuutamo taivalta tehdä.
— Mitäpä lähtisin öitä hiihtämään, kun on isä jumala päiviäkin antanut.
Näin Yrjö sanoi ja potkaisi suksensa lähtöön. Mutta kummasti välähti
Ilja Huurinaisen katse, kun hän nämä sanat kuuli.