Mikä lie Yrjöä uteliaisuus vaivannut, meni lähempää katsomaan rekeen tuotua miestä. Loimella oli se peitetty, hän hiukan loimen lievettä kohottaa, niin näkee miehen kasvojen aivan mustaksi hiiltyneen.
Säpsähti silloin Yrjö, silmänsä risti. Joku hänen vieressään sanoo:
— Se on Asko Martikainen.
Vielä enemmän Yrjö näitä sanoja säpsähti. Oliko mahdollista, että tuossa makasi Asko Martikainen, itsensä Ilja Huurinaisen apulainen, noin mustaksi hiiltyneenä?
Oli se Asko Martikainen. Vanha mittamies Iikka Penttinen siinä Yrjön vieressä seisoo ja hän kertoo Asko Martikaisen surullisen lopun: Aivan sattumalta oli Asko tuonne tuhon omaksi joutuneeseen tupaan mennyt. Täällä hän tavallisesti oli nukkunut, oli vain illalla pistäytynyt tuonne toiseen tupaan paria kotipuolensa miestä tapaamaan. Kylillä ne miehet olivat olleet käymässä, mitä lienevät sieltä tulijaisia tuoneet. Niitä tulijaisia Asko Martikainen meni maistelemaan ja tuossa nyt makasi kypsäksi paistuneena.
Se oli Asko Martikaisen loppu, nuoren ja iloisen Asko Martikaisen, ikävä sattuma, kotipuolen tulijaiset. Mutta toista Yrjö mielessään miettii, vaikka ei mietteitään sanoiksi sano. Niin hänestä tuntuu, että tässä oli väkevämmät vallat vaikuttamassa, väkevämmät vallat tai muut jumalat. Varoitus tämä oli jo itselleen Ilja Huurinaiselle, viesti oli näin Iljalle lähetetty, kun oli jumalia kiusannut, tehnyt tihuja töitä.
— Joko lienee sanan saanut Ilja Huurinainen?
Näin Yrjö hyvän tovin vaiettuaan kysyy ja kertoi hänelle Iikka Penttinen, että jo oli sananviejä lähetetty heidän torpalleen. Silloin oli vielä Asko Martikainen elänyt, kun sanan viejä lähetettiin, tunnossaan oli ollut ja itse sanan lähettämistä Iljalle hokenut.
Ei kauan viipynyt, kun Ilja Huurinainen tuli. Sieltä hän pyrystä ja pimeydestä ajoi korskuvalla hevosellaan. Huohotti hepo hurjasta ajosta hengästynyt ja luminen oli itse Ilja, yltäpäältä oli komea turkkinsa lumessa. Liekö vähän väkeviä maistanut, niin olivat rajut liikkeensä ja silmänsä sytenä paloivat. Kun kohosi reestään tantereelle, niin ensi sanoikseen sävähti:
— Missä on Asko Martikainen?