Toisena aamuna Yrjö ajattelee, että nyt se tukkikasa on varmaan jo alas romahtanut häntä kiusaamasta. Mutta yhä se oli paikallaan, vaikka telapuut olivat niin pahasti liikkuneet. Yhtenä he taas siitä ohi kulkevat ja niin Yrjö miettii mielessään, että ei se kumma nyt osaa kummitella, kun itse Ilja hänen rinnallaan kävelee. He ovat jo ohi kulkeneet ja silloin vasta Yrjö uskalsi vilkaista taakseen. Ja oisiko hämärä pettänyt tai mikä muu outo lumous hänen silmissään kuvastanut, taas hän oli näkevillään miehen tukkikasan vieressä, ilmetyn Ilja Huurinaisen. Hänen rinnallaan Ilja käveli ja siellä hän näki myös Iljan istuvan, mittakirjaansa selailevan. Takkiturkkinsa oli auki avannut, kuin oisi liika lämmin häntä vaivannut. Kuulee hän taas Iljan sanovan:
— Tänään meidän on tuo kasa tarkastettava, vai mitä arvelet Yrjö?
— Ka tottapa pitänee tarkastaa.
Säikähtää Yrjö sanojaan, sekä Iljan sanoja säikähtää että vielä enemmän omiaan. Hän tiesi varmasti, että tänä päivänä suuri onnettomuus tapahtuisi, mutta ei ollut hänellä voimaa sitä estää. Niin kulki hän kuin tuomittu kohtaloaan kohti kulkee, mikä lie väkevämpi valta häntä vetänyt, häntä ja Ilja Huurinaista.
Kaunis oli tämä kevättalven päivä, ensimäisiä kauniita kevätpäiviä. Aurinko jo sulatteli lunta korkeiden tukkikasojen harjoilta, metsästä niin tuores lemu tuoksahteli.
Kun he puolipäivän tienoissa tulivat tuon lumotun tukkikasan luo, niin siihen Ilja Huurinainen maahan vierähtäneelle tukille heti istahti. Siihen hän istahti, lyhyen takkiturkkinsa avasi ja siinä jäseniään oikoili lämmittävän päivän lekotuksessa.
— Jo tästä kevät rupeaa tulemaan, niin hän haastelee. — Tulee kevät, virrat aukenevat ja silloin me viemme nämä sinun kasvattamasi tukit muille markkinoille. Komeita tukkeja, vietävän komeita honkapuita, tokko lienen vielä konsanaan mokomia kuljettanut.
Väsyneeksi Yrjö itsensä tuntee, niin kumman väsyneeksi, kun tukkikasan päässä askartelee, leimamerkkejä tarkastelee. Mutta Ilja Huurinainen edelleen haasteli:
— Läksisit sinäkin Yrjö avarampaan maailmaan, vähän katselemaan ja ihmettelemään. Ja naisesi sinun pitäisi mukaan ottaa. Usko minua Yrjö, sinun pitäisi naisellesi vähän maailmaa näyttää, siitä se kostuisi ja virkistyisi.
Kuin kaukaa, hyvin kaukaa nämä sanat Yrjön luo tulevat. Hän mielessään miettii, että nainen on Iljan näin käskenyt puhumaan, häntä suureen maailmaan houkuttelemaan. Sinne hänen naisensa alati ikävöi ja nyt häntä koettivat sinne maanitella, mutta hänpäs ei lähtenytkään. Tokko Ilja itsekään enää lähtisi suureen maailmaan naisia naurattamaan, toisten miehien naisia.