Tukkimiehet niin merkitsevästi toisiaan katselevat, kun hän heiltä Ilja Huurinaista kyselee. Vai haki hän Ilja Huurinaista, no tietysti Ilja oli alempana, etupään puolessa. Siellä Ilja tavallisesti pysytteli, sillä näin keväisin oli Iljalla kumma veto väljempään maailmaan. Mikä lienee kiire ollut!
Kun hän nuotion luota eteenpäin lähtee, niin on joskus takanaan naurua kuulevinaan. Ja niinkuin oisi eroittanut korvaansa katkonaisia lauseita:
— Vai Iljaa hän on hakemassa… taas yksi Iljan armaita!
— Ikävä taisi tulla, kun on etsimään lähtenyt!
Liekö sellaisia sanoja lausuttu, mutta niin hän on kuulevinaan, ja silloin hän päänsä vielä alemmas painaa. Ja suuri vaatemyttynsä silloin kahta vertaa raskaammalta tuntuu.
Mitäkö vaatteita hänellä oli tässä mytyssään? Ilja Huurinaisen lahjoittamia vaatteita hänellä siinä on. Siellä ovat Iljan lahjoittamat hienot sukat ja kiiltonahkakengät ja paljon muuta Iljalta saatua hyvyyttä hänellä siellä on.
Aikoiko Yrjön nainen nämä lahjatavarat takaisin Ilja Huurinaiselle antaa? Mistä hän tiesi mitä aikoi, suureen hätään joutunut naispoloinen. Jos lienee ajatellut, että Iljan mieli vielä heltyisi, kun hän saamiaan lahjoja takaisin tarjoaisi. Jos lienee sellainen toivo mielessään kuvastellut tai jos lienee muuta ajatellut, katumustaan ja omaa hyvää miestään. Vai jos ei liene mitään järkevää jaksanut ajatella, otti vain tämän vaatemytyn mukaansa. Yksitellen kaikki Iljan lahjatavarat piilopaikastaan esille; kaivoi, itkien niitä tarkasteli ja niin kaikki mukaansa otti.
Ja miten häntä nyt hävettää tämän vaatemytyn kantaminen, niinkuin kaikki jokivarrella olevat tukkilaiset oisivat arvanneet, että siinä hänellä oli Ilja Huurinaiselta saatuja lahjatavaroita. Niin on arka herännyt omatunto, kaikkea se häpeämään panee. Et voi niin hyvin vaatemyttyäsi kääriä, jotta et luulisi sen synnillisen sisällön jokaiselle vastaantulijalle näkyvän, likaista alennustasi kaikille paljastavan.
Niin hän jokivartta alaspäin taivaltaa ja vihdoin illan suussa hän Ilja Huurinaisen tapasi. Kun tuli vastaan ensimäinen kylä, niin siellä hänet neuvotaan muutamaan lähellä joenrantaa olevaan taloon, jossa Ilja kuului asuntoa pitävän.
Entisellään oli Ilja Huurinainen. Jos lienee näyttänyt vähän rasittuneelta, jos lienevät kasvonsa olleet vähän turvoksissa, valvomisesta vai mistä lienevät olleet. Mutta muuten oli entisellään Ilja, huomaavainen ja sulavakielinen.