Talon parhaimpaan huoneeseen hän Louhivaaran Aliinan saattelee. Siellä ovat hänen tavaransa, tilikirjat ja muut rahalaatikot, suuret matkalaukut ja avatut konjakkipullot pöydällä. Leveästi ja mukavasti näkyi Ilja täällä elävän, tässä mukavassa huoneessa, paljon leveämmin ja mukavammin kuin Louhivaaran pienessä kamarimökissä.
Mutta huomaavainen oli Ilja Louhivaaran Aliinalle, alkaa luistavalla kielellä hänelle selvittää, miten hän jo monta monituista kertaa oli ollut tuomassa hyviä terveisiä Yrjön parantumisesta, mutta jokivarrella olivat hänet aina pysäyttäneet ja takaisin käännyttäneet. Tiesi hän hyvin, millä ikävällä Aliina tietoja odotti, jopa jotta hän ei oisi arvannut ja käsittänyt miten Aliina yksinäisyydessään häntä ikävöi. Mutta minkäs mahtoi, kun tällaista väkeä oli hänellä, eivät ilman nenästävetäjää mihinkään selvinneet, ja uittoaika täällä Louhijoella oli niin lyhyt. Oli tässä rehkimistä, jos ennen tulvan karkuun menoa mieli sieltä korvesta pois ennättää.
Näin Ilja lavertelee. Lomassa hän kuumaa teevettä Aliinalle toimittaa ja päivittelee miten Aliinan jalkineet olivat kastuneet. Kuivamaan ne piti riisua, kuivamaan jalkineet ja kaikki, ei tässä niin kiirettä ollut.
Mutta Aliina ei suostunut likomärkiä jalkineitaan riisumaan. Vastenmielistä ja turhanpäiväistä hänestä on nyt Iljan hyvyys ja touhuaminen. Hän tunsi Iljan valehtelevan. Jos ei liene valehdellut sitäkin, kun kehui Yrjön niin hyvin parantuvan. Sellainen tunto hänellä vain on, että Ilja ei osannut puhua yhtä ainoata totuuden sanaa. Ja tuollaiseen mieheen hän oli niin luottanut, mokomasta kaikkea kuvitellut, hyväntekijänään pitänyt.
Talon nuori nainen, tytärkö vai mikä lie ollut, näkyi jo ennättäneen Ilja Huurinaiseen mielistyä. Teevettä tuodessaan hän huoneessa aikailee, ovipielessä arkana istuvaa Aliinaa epäluuloisesti katselee. Sellainen pystynokka naisihminen hän on ja vihaisesti niskojaan nakkaa huoneesta pois mennessään.
Tämä Louhivaaran torpan naisen olon vielä tukalammaksi teki, maan alle luuli häpeästä vajoavansa.
Mutta Ilja Huurinainen hänelle jo teetä kaataa. Itselleen hän laittoi väkevän totilasin. Oisi Aliinallekin laittanut, mutta kun Aliina jyrkästi kielsi, niin itselleen vain laittoi. Enemmän kuin puoli lasia konjakkia kuuman veden sekaan hulautti.
Aliina huomasi hänen kätensä vapisevan. Ja vasta nyt hän senkin huomaa, että Iljan kieli hiukkasen sammaltaa, Ilja oli juovuksissa jo näin aika päivällä. Jos ei liene niin paljon ollut, mutta kielensä sentään sammalteli ja silmänsä verenkarvaisina punoittivat.
Miten lienee yhtäkkiä Ilja Huurinainen hänestä niin vastenmieliseltä tuntunut, melkein häntä puistatti. Tuo Iljan suuri parta ja kaikki niin ruokottomilta näyttivät, ja entäs nuo parran lomasta välähtelevät valkoiset hampaat, eteenpäin työntyvät vahvat hampaat. Kuin ahnas petoelävä oisi ollut, vielä noilla hampaillaan kiinni iskisi, suuhunsa syödä hotkaiseisi, ahmatti.
Näin välistä toinen ihminen voi ruveta rumalta näyttämään, komea ja naurava mies voi silmissä petoeläväksi muuttua. Ystävinä on eletty pitkiä aikoja, parhaina ystävinä. On lämpimiä siteitä välille syntynyt, siteitä ja suhteita kaikenlaisia, salassa asuvan vietin veto on herännyt. Ja äkkiä rumuus paljastuu, suomukset silmistä putoavat, ja silloin jo petoeläväksi toista luulee. Säikähtää, että jopa on ahmatin lähelleen laskenut.