— Heti minä sinun uupuneen arvasin, kun tästä makaamasta löysin. Tapasin tänä aamuna tuolla kylässä Iikka Penttisen, niin hän kertoi sinut siellä nähneensä. Niin Iikka arveli, että tottapa lienet ollut minun vointiani tietämässä ja jos hyvinkin vielä matkalla sinut tavoittaisin.
Aliina tunsi miten veri hänen poskilleen kohosi, polttavana ne värjäsi. Tietysti Yrjö oli kaikesta selvillä, kaikista hänen matkoistaan ja muustakin. Ei Yrjö Ilja Huurinaisesta mitään maininnut, mutta varmaan Yrjö arvasi, että Iljaa hän oli ollut tapaamassa, ja nyt Yrjö oli metsästä hänet löytänyt. Eikö liene Yrjö häntä etsinytkin, kun sai Iikka Penttiseltä hänen matkastaan tietää.
Mutta yhä Yrjö hänen jalkojensa kanssa hommailee ja puuhaa. Hän on saanut kengät riisutuksi ja jalkariepuja nyt aukoo ja irroittelee. Siinä vasta kävi selville miten pahasti jalat olivat lyöttyneet, monesta paikasta ne vereslihalla olivat ja hiukan kuivumaan päässyt jalkariepu oli haavoihin kiinni tarttunut.
— Jopa ovat, jopa ovat pahaksi menneet, hokee Yrjö. — Ei näitä näin voi irti repiä, kuiviltaan kiskoa. Pitäisi ensin vähän liottaa, vedellä kostutella. Jos tässä vuottelisit, niin minä tuolla notkossa kävisin, sieltä vettä lipillä toisin. On siellä kirkasvetinen puro, niin siitä vettä toisin.
— Ei nyt tähän vettä hakemaan, kävelen minä sinne asti.
— Ka jos voinet kävellä, kun minä vähän auttelen.
Niin he purolle kulkevat, Yrjö naistaan kainaloista kannattaa, melkein kantamalla hänet viepi ja koko ajan hokee, että jos ei vain liian pahasti koskisi.
Hyvää teki Aliinan jaloille purosen viileä vesi, voi miten teki hyvää. Ja mistä lie Yrjö arvannut, että naisensa oli janoissaankin. Jo hän on koivusta tuohta kiskomassa, lippiä rakentamassa. Kauniin tekaisi lipin, sen Aliinan käteen toimittaa ja nyt hän jo selkäreppuaan penkoo, mitä sieltä penkonee.
Ahnaasti Aliina virkistävää vettä särpii, Yrjö ei häneen katsahdakaan, vaan yhä reppuaan kaivelee. Niin Aliina uskalsi ensimäisen kerran silmänsä kohottaa, salavihkaa mieheensä katsahtaa. Voi miten hänen sydämeensä koski Yrjön muuttunut ulkonäkö: Yrjön posket ovat laihtuneet, melkein ne ovat kuopallaan ja niin kalpeaksi on Yrjö mennyt. Ja mitäs Yrjön partaan on ilmestynyt, niinkuin jauhoa oisi siroitettu tai muuta harmaata. Harmaantumaan on Yrjö ruvennut ja hänen oikea olkapäänsä näkyy yhä olevan hyvin kipeä. Koko se olkapää on kohonnut korkeammalle kuin toinen ja hiukan eteenpäin työntynyt. Niin näyttää kuin vinoon oisivat Yrjön leveät hartiat menneet ja parantuneet. Kun Yrjö on kovin laihtunut, niin näkyy vika vielä terävämmin.
Kuumia kyyneliä Aliinan silmiin herahtaa. Hän ajattelee, että nyt hänen pitää kaikki Yrjölle tunnustaa. Polvillaan Yrjön eteen ryömiä ja kaikki tunnustaa, miten huono ja kelvoton hän on Yrjön naiseksi.