Ei Yrjö mitään puhunut, mutta jo näkee hän mielikuvituksessaan kaikki kylvetyt alat kauniin männikkömetsän peittäminä. Niin uusi elämä vanhan tilalle astui, ikuinen elämä kulki kiertokulkuaan ja mukanaan hänet vei. Väkisin mukaansa vei. Hän jo luuli haavoittuneensa, paikalleen vanhentuneensa, mutta nyt tunsi suonissaan nuoren elämän läikähtelevän ja kohisevan.
Kotimatkallaan he Louhivaaran alla olevassa koivikkonotkelmassa tapasivat Yrjön naisen ja molemmat pojat. Lehdeksessä oli Aliina poikien kanssa, olivat parahiksi saaneet lehdestaakkansa valmiiksi ja nyt hankkiutuivat kotiin lähtemään. Suuren taakan oli Aliina itselleen valmistanut ja poikasille pari kerppua mieheen. Näiden taakkojansa painoa he nyt siinä lähtötouhussaan tunnustelevat, poikaset koettavat äitinsä taakkaa maasta kohottaa. Yhtenä he ponnistavat, mutta eipäs vain raskas taakka hievahtanut. Oli äidillä voimia, jos lie heilläkin jo ollut.
On siinä telmimistä ja ilakoimista. Pojat toisiaan sysivät ja nauravat ja Aliina heidän mukanaan nauraa ja kujeilee.
Sekö telmiminen vai kesäpäivän lämpö lie pannut Aliinan posket niin kummasti hohtamaan ja hehkumaan. Jo taaskin piti Yrjön ruveta omia silmiään epäilemään, niin kauniilta hänen naisensa näytti, niin kauniilta ja nuortuneelta. He ovat aivan lähelle pajupehkon suojaan pysähtyneet, siitä telmijöitä tarkastelevat. Metsäherra veitikka Yrjöä kylkeen sysii ja alkaa hänelle haastella:
— Näetkös, Yrjö, aivan nuo pojan vekarat silmissä kasvavat. Ja tuo naisesikin päivä päivältä nuorenee ja norjenee. Jo meidän nyt pitää ruveta vakavasti ajattelemaan näiden maiden viljelykseen panemista. Sinä myöhästyt, Yrjö, jos ei tätä asiaa jo tänä kesänä alulle panna.
— Ka jos pitänee tänä kesänä asia panna alkuun, myönnyttää Yrjö. —
Hyvin nuo pojat näkyvät kasvavan ja menestyvän.
Yrjön povessa värisi ihmeellisiä tunteita, niin riemukkaita ja päätä viipottavia. Jos ei oisi metsäherra ollut mukana, niin mene tiedä mitä oisi pannut typeryyksiä tekemään. Hyvin oisi se ihme saattanut tapahtua, että hän oisi hyökännyt täältä piilopaikastaan ja yhtynyt tuohon naisensa ja poikiensa toimimiseen. Liekö metsäherra hänen ajatuksensa arvannut, kun ilvehtii:
— Hyvin pojat kasvavat ja menestyvät. Ja mistä sen tiesi, jos vielä muitakin ihmeitä rupeaa tapahtumaan!
He astuivat piilopaikastaan esiin. Metsäherra nauroi merkitsevästi, osasi tuo runon rakentaja. Nauroi ja Yrjön naiselle silmää iski veitikka.
— Vai mitä sinä ajattelet, Aliina, eikös niitä vielä voi ihmeitä tapahtua?