Hehkuva puna kohosi Aliinan poskille. Mutta Yrjö ei tällä hetkellä muuta osannut, tarttui toisella kädellään naisensa lehdeskantamukseen ja sen kevyesti olalleen pakkasi.
Poikien silmät pyöristyivät, olipas tuolla isällä vielä enemmän voimia kuin äidillä. Suuren oli äiti lehdestaakan rakentanut, mutta yhdellä kädellään isä sen olalleen nakkasi. Ja innostuneina pojat ryhtyvät toimittamaan:
— Koetapas isä, jos vielä nämäkin taakat jaksaisit kantaa. Koetahan jaksatko!
Kilpaa pojat retuuttavat taakkojaan isänsä jalkojen juureen, Yrjö epäilee:
— Tokko jaksanen kaikkia, mutta jos huvikseni yrittäisin.
Hän kahmaisi toiseen käteensä molempien kantamusten takkavitsat ja heitti ne yhtenä mykkyränä olalleen.
— Ja nyt itse kantajat perästä, niin tulee vapaa kyyti kotiin!
Siitäkös vasta ilo ja riemu nousi. Yrjö kyykkysilleen painautuu, pojat toisiaan tuuppien hänen hartioilleen kapuavat. Aliina hätäilee, että jos Yrjön kipeään olkapäähän vielä koskisi tämä liikanainen voimain ponnistus.
-— Tokkopa tuohon enää koskenee, naurahtaa Yrjö. Hän on saanut molemmat pojat olkapäilleen ja niin nousee hän kävelemään.
Kelpasi tuota kantamusta nyt katsella. Mutta kevyesti ja tasaisesti Yrjö taakkoineen astelee, kevyesti Louhivaaran laelle nousee. Jo oli hän nuortunut, Louhivaaran salojen väkevä uroskontio. Ihaillen Aliinan silmät hänen joustavaa kulkuaan seurasivat.