— No nyt veljet veikkoset, alkakaapas vetää, niin nähdään eikö tuo jo kohoaisi!
Pojat vetävät ja vetävät, tasaisesti ja kauniisti lippu kohoaa. Nyt se jo rakennuksen harjan sivuutti, nyt tuuli siihen tarttui ja levälleen sinivalkoisen vaatteen pelmahutti. Voi miten komeana se korkeudessaan hulmuaa, nokat pystyssä emäntä ja vanha Iikka ja pojat sitä tarkastelevat. Vihdoin Iikka yleisen mielialan näillä sanoilla tulkitsi:
— No nyt metsäherra meidän puolesta saisi Louhivaaraan ilmestyä.
Tulkoon vain nyt juhannusvieraaksi metsäherra, valmiina ollaan!
— Hyväillen aika, eihän vielä olla valmiina! hätääntyy Aliina emäntä. —
Juhannuskoivut, juhannuskoivuista ei ole tietoakaan.
Kävi selville, että juhannuskoivut oli Yrjö itse ottanut huolehtiakseen ja sille matkalleen unohtunut.
Vanhan Iikan kielenkärjellä jo pyöri kipakka sana tästä kuulumattomasta nahjustelemisesta, mutta hän muisti, ettei Aliina emännän kuullen sopinut kipakoita sanoja käytellä. Yrjöstä varsinkaan ei Aliina emännän kuullen sopinut moittivaa sanaa sanoa, niin hän alkaa varsin säyseästi tiedustella:
— Minnehän tuo Yrjö oisi unohtunut?
— Jos lienevät siellä Naurisvaaran metsäkylvöksillä. Johannes poika kun on vasta kotiutunut, niin jos lienee Yrjö mennyt hänelle niitä nuoria männiköttä näyttämään. On niistä niin paljon puhunut, ikävällä Johannesta kotiin odotellut.
Ei Aliina erehtynyt, Naurisvaaran selkosilla ovat Yrjö ja Johannes, siellä he kiirehtimättä kuljeskelevat ja aikailevat. Kun Johannes poika on ollut metsänvartijakoulussa, niin pitihän Yrjön nyt näytellä hänelle kaikki ihmeet, mitä sillä aikaa oli täällä metsässä tapahtunut. Piti näytellä vanhimmat kylvöalat, joilla nouseva metsä oli jo kauniiksi männiköksi varttunut; piti myös uudet kylvökset näytellä. Vasta pari vuotta takaperin ne oli tehty uuden lohkohakkauksen jälkeen, mutta hyvällä alulla on jo sielläkin nouseva taimisto, jo maanpinnan hyvin peittää.
Väkevää pihkan lemua on ilmassa, metsien nuortuneen elämän voimakasta virtailua. Eikö se taittuisi, eikö se huumaisi suurten metsien elämää rakastavaa miestä kauniina kesäisenä päivänä, kesäisen auringon lämmön lekottaessa. Ei yhtään ihme, jos juhannuskoivut Yrjön mielestä unohtuivat.