Ja kun mukana on hänen lempipoikansa, jota hän on ikävöiden kotiin odottanut kaksivuotisen poissaolon jälkeen. Voi miten komeaksi mieheksi olikin Johannes näinä vuosina varttunut. Nuorukainen oli kotoa lähtiessään, nyt on roteva mies, leveähartiainen ja kirkassilmäinen. Ihaillen Yrjö salavihkaa poikaansa tarkastelee, ihaillen hänen haasteinaan kuuntelee. Niin hyvin osasi Johannes haastella kaikista asioista, paljon oli hän koulussa oppia saanut, oppia ja muuta tietoviisautta.
Niin he kuljeskelevat ja aikailevat, Louhivaaran piirin vanha metsänvartija ja tuleva metsänvartija.
No eihän Yrjökään vielä niin vanha ollut, vain muutamia vuosia yli viidenkymmenen. Parhaissa voimissaan hän on vielä, terve ja raikas on poskiensa väri, metsien nuortuneen elämän raikkaus hänen poskillaan kuvastelee ja joustavat ovat askeleensa. Yrjön komea täysparta vain on vahvasti harmaantunut. Silloin kovien koettelemusten vuotena harmaantuminen alkoi ja siitä lähtien se on hitaasti jatkunut, vuosi vuodelta on uutta hopeaa partaan ja hiuksiin ilmestynyt.
Lienevätkö ne koettelemukset muuta jälkeä jättäneet? Jos lienevät vähän jättäneet, jos lienee välistä häivähtänyt syvässä katseessaan äänettömien kärsimysten jälkiä. Mutta puhdas ja kirkas on muuten hänen katseensa, siitä katseesta näkyy, että Yrjö on takaisin saavuttanut hyvän ja lapsellisen elämänuskonsa, vanhauskoiselta äiti vainajaltaan perimänsä elämänuskon, joka kerran jo oli pahasti särkymässä. Oman naisensa hyvyys ja elämänsä menestyminen ovat Yrjön mielen takaisin tyyneen sopusointuun saattaneet. Tyynenä ja hätäilemättä hän askareissaan liikkuu ja hommailee, metsien mietiskelijä. Niin hän on Haavoittunut kuin nuo Louhivaaran salojen kuuset, patriarkka hän on ulkonäöltään, mutta ikuinen nuoruus katseessaan kuvastelee.
Hän rakkaalle Johannes pojalleen haastelee:
— Niin olen itsekseni mietiskellyt, että nyt pitänee sieltä meidän omalta kotipalstaltakin vähän metsää kaataa, pieni ala puhtaaksi ottaa. Sinä kun olet oppia saanut, niin sinäpä häneen sitten uuden taimiston kylvänet.
— Raahtisitko isä nähdä sen kauniin hongikon kaatamista?
— Mikäpä auttanee, tiukalla pitää tuo talon kuntoon laittaminen, alituinen rakentaminen ja viljamaiden avaaminen. Monta on siinä saatu kovaa kokea, niin jos metsältä nyt vähän apua ottaisimme, kun sinä niitä asioita paremmin ymmärrät.
Näin Yrjö haastelee, suuren luottamuksen hän pani Johannes poikaansa. Pitkät ja raskaat vuodet hän oli raatanut ja ahertanut, ensin yksinään, viime vuosina Lauri poikansa kera. Paljon oli työtä pitänyt tehdä, mutta metsäänsä hän oli säästänyt, siitä ajasta unelmoinut, kun rakas Johannes poikansa koulun käyneenä miehenä kotiin palajaisi. Hänelle säästi metsänhoidon, oman metsänsä antimien heruttelun.
Liikutusta Johannes mielessään tuntee. Kovin paljon tuo isä näkyi hänestä toivovan, kunpa hän vain voisi kaikki isänsä toiveet täyttää. Mutta parastaan hän mieli yrittää, jo oli hän kauan kotiin ikävöinyt ja ajatellut, miten isänsä ja Lauri veljensä hänen poissaollessaan saivat kahdeltaan ponnistella. Nyt hän isänsä paikalle astuisi, jo saisi isä päästä vähän helpommille päiville.