— Mitenkäs tämä nyt näin kävi, missäs neljäs on?
Osasi tuo veitikka, Aliina emännälle hän silmää iskee ja naureskelee:
— Vai on se vielä tulematta ja minä jo varasin näitä neljä pussosta, kun ei milloinkaan tiedä mitä täällä Louhivaaran salolla ihmeitä tapahtuu.
Aliina emäntä punastuu korviaan myöten:
— Jos jääneekin se ihme jo tapahtumatta.
— Eihän nyt vielä niin. On täällä näkyy taas uusia vilja-aloja avautunut, vielä täällä lisäperhettä elää. Tämä Lauri on mahtava mies uusia ojituksia raivaamaan, ja nyt kun on Johannes poikakin jo kotona. Komea poika, vai mitä sanot, Yrjö? Eikös kasvattaneet siellä koulussa ujosta Johanneksesta oikeata miestä, kaikin puolin täysimittaista?
— Ka mikäs siinä, myönnyttelee Yrjö mielissään, kun lempipoikaansa kehutaan. — Hyvän kasvattivat koulussa miehen ja hyvä on tämä kotona kasvanutkin. Hyvät on meillä pojat, näkisitpä, metsäherra, kun nämä yhtenä kantoa vääntävät.
— Arvaanhan minä miten ne vääntävät, väkevät karhut. Jo jäit sinä Yrjö nyt joutilaaksi, patriarkka sinusta tehdään, Louhivaaran salojen tietoviisas patriarkka. Ja minä tulen tänne myös, Louhivaaran metsien erakoksi minä rupean. On tuolla Louhijärven takana minulla jo erakkomajan paikka katsottuna.
— Mitä nyt metsäherra sellaista, hymyilee Aliina emäntä. — Naimisiin metsäherran pitää nyt mennä, kun meistäkin jo huolenpito vähenee.
Metsäherra on piintynyt vanhapoika, hän vain kädellään huitaisee, kun rehevä Aliina emäntä hänelle naimisiin menoa ehdottelee.