— Ei minusta enää sellaisiin! Tässä on elämäntyötä minun osalleni tarpeeksi, kun olen nämä Louhivaaran asiat järjestykseen saanut, tällaisen tärkeän rajapaikan pysyvillä eläjillä varustanut.
Hän tiepuolesta jotakin noukkaisee, sen säiliöönsä tunkee. Näytti sitten unohtamansa asian muistavan, sormiaan näpsäyttää ja intoilee:
— Yhden asian minä vielä järjestän ennen erakoksi rupeamistani, ruunun maantien tänne Louhivaaraan hommaan.
Se oli suuri ajatus, louhivaaralaisten ikuinen unelma, ja nyt metsäherra uhkasi tämänkin unelman toteuttaa. Vaikea on sitä uskoa, mutta metsäherra sormiaan taasen näpsäyttää:
— Uskokaa minua, maantie tulee! Pitää vain asia panna oikealla tavalla alkuun ja minä olen jo keksinyt oman juoneni. Sotalaitos on asialle suopea, nähkääs, tämmöiselle tärkeälle rajaperukalle pitää olla edes yksi kunnon tie olemassa ja se tie rakennetaan Louhivaaraan. Olen jo asiasta puhunut muutamille suurille herroille ja saattepa nähdä, niiden herrojen mahti on meidän puolella. Maantie tulee. Tulisi vaikka rautatie, mutta siitä me emme välitä!
— Ei ei missään nimessä rautatietä Louhivaaraan, itse rautatiensä ja muut rautaheponsa pitänevät!-hätäilee Yrjö, joka on ihmetellen kuunnellut metsäherran ovelia suunnitelmia ja nyt yhtäkkiä säikähtää, että jos tuo mahtaja vielä rautatienkin tänne rakentaa hänen rauhaansa häiritsemään.
Mutta metsäherra toistamiseen vakuuttaa, että saivat pitää rautatiensä, ei hänkään mokomasta välittänyt. Louhivaaran patriarkka ja Louhivaaran erakko halusivat elää rauhassa ja rauha häviäisi, jos rautatie rakennettaisiin. Mutta maantie oli tuiki tarpeellinen.
Syvää kiitollisuutta Louhivaaran eläjät tuntevat, kun metsäherra näin heidän hyväänsä huolehtii. Jos lie välistä vähän liioitellut, runoa rakentanut, niin hyvä tarkoitus aina pohjalla piili. Ei oisi voinut tulla mieluisampaa juhannusvierasta kuin metsäherra oli.
Kun juhannuskylpy oli kylvetty, niin hankkiutuvat rakennusmiehet pellon pientareelle juhannuskokkoa laittamaan. Aliina emäntä ja palvelustyttö ovat illallisen laittamispuuhissa.
Metsäherra myös juhannuskokon rakentamista touhuaa, Yrjö yksinään pihamaalla astelee. Mitä hän siinä miettinee vai jos ei liene mitään erikoista mietiskellyt. Välistä hän pysähtyy ja antaa katseensa kaukana harhailla. Oli hänellä näköalaa joka suunnalle: kaukana lounaassa Koitereen kauniit vedet kangastelevat, toisaalta rajavaaroja siintelee tuolta sivulta Louhijärvi metsän kohdusta tyynenä päilyy, niin päilyy sieltä kuin metsien jumalan silmä, hyvänä ja lempeänä hänelle hymyilee. Kaunis oli tämä hänen Louhivaaransa kesäisenä iltana.