— Lienet sen hyvin ansainnut, lienet paljon jumalan siunausta
ansainnut. Väkevä olet sinä herrassa, mutta minä olen heikko ollut.
Huonosti leiviskäni hoidin ja siitä nyt pitkä tie kulkeani annettiin.
Jos vain perille asti pääsisin.
Kaikki kulkijan ympärille vähitellen kokoontuvat. Tulevat metsäherra ja vanha Iikka Penttinen, tulevat nuoremmat miehet ja tulee myös Aliina emäntä. Ilja Huurinainen heiltä kaikilta syntejään anteeksi anelee, Kristuksen nimeen siunausta matkalleen pyytelee.
Ei suostunut juhannusillaksi taloon jäämään. Hetkisen vain honkien alla penkillä levähtää, pussinsa selästään päästelee ja pyytää, että jos evästä siihen hänelle vähän annettaisiin. Leipää hiukan ja kuivattua kalaa, ei hän muuta pyytänyt.
Aliina emäntä otti hänen pussinsa, aitassa siihen eväitä panee. Jos lie pari kyyneltäkin eväiden mukana kulkijan pussiin tipahtanut. Mutta siunaus näitä kyyneleitä seurasi, siunaus ja anteeksianto.
Jo on kulkija mennyt matkoihinsa. Jo on juhannusillan juhla-ateria syöty, juhannuskokkoa polttamaan jo miehet hankkiutuvat. Lapsetkin ovat jo sinne lähteneet Johannes veikkonsa mukana. Mutta minne lie Yrjö hävinnyt, metsäherra häntä touhussaan hakee ja huhuilee ja vihdoin etsimäänsä löytämättä juhannuskokolle lähtee.
Tiesi Aliina emäntä, mihin Yrjö oli mennyt. Hyvin tiesi, vaikka ei metsäherralle sitä sanonut. Vanhaan tupaseen hän tiesi Yrjön painuneen, usein Yrjö iltasin siellä yksinään hetkisen viivähti.
Hartauttako Yrjö siellä lie harjoittanut? Jos lienee hartautta harjoittanut, jos lienee muuten vain siellä hetkisen viivähtänyt, tuossa autioksi jätetyssä tupasessa. Yhä oli siellä nurkassa vanha pyhimyskuva ja lamppu tuikku paloi kuvan edessä. Hellästi Aliina emäntä näitä pyhiä esineitä hoiti, vaikka olikin hänellä toinen uskonto kuin Yrjöllä.
Vanhaan tupaseen nyt Aliina emäntäkin hiipii, kun metsäherra on pihalta mennyt. Siellä hän tapasi Yrjön, pyhänkuvan edessä Yrjö seisoo omissa ajatuksissaan. Hiljaa Aliina ovelta kysyy:
— Häirinnenkö, jos tulen?
— Ethän sinä, tule vain tänne luokseni!