Liikkeen tämä puoli oli järjestetty sillä tavoin, että yhteisen tarjoiluhuoneen perällä oli kaksi pientä huonepilttuuta, joihin yhteisestä pöydästä pujahdettiin, milloin oli hyvien ystävien seurassa pidettävä pienet litkat tai sen semmoiset. Iskettiin silloin vain toisilleen silmää, mentiin sinne pilttuuseen istumaan sekä tilattiin sinne teet ja muut sakuskat.
Silloin ilmestyi sinne aivan kuin sattumalta pieni, rokonarpinen ja vääräsäärinen miehen vekara, jolla oli viekkaat liirusilmät syvällä kulmiensa alla. Tämä mies oleili päivät päästään Tereskan sainoissa, ja hänet tunnettiin yleiseen nimellä Martiska-Maijan Israel. Mikä hänen vakituinen ammattinsa lienee ollut, sitä ei kukaan sen tarkemmin tietänyt, mutta kun siellä pilttuussa vain suhahti pari sanaa Israelin korvaan, niin äänettömästi hävisi se mies ilmestyäkseen tuokion perästä takaisin povi pullollaan. Mistä Israel sai povelleen sen tavaran, sitä ei kukaan konsanaan kysellyt. Pääasia, että se tavara tuli ja tuli sukkelaan, kun satuttiin sen tarvitsemispäälle.
Nähtiin kyllä joskus Israelin pujahtavan sainoista sinne pimeään välikköönkin, mutta siinä nyt ei ollut mitään merkillistä. Saihan siellä käydä kuka hyvänsä Tereskan kera pakinoimassa. Se välikkö oli näet niin sanoaksemme Tereskan konttori ja vastaanottohuone, vaikk'ei se kalustonsa puolesta erikoisesti sellaista muistuttanut. Koko pöksä oli näet ahdettu täyteen täysinäisiä ja tyhjiä tavaralaatikoita sekä kaikkea muuta rojua, niin että niiden sekaan huoneessa oleva pieni pöytäpahainenkin melkein kokonaan hukkui. Tuoleja ei ollut ensinkään, vaan sai vieras istuutua jonkun tavaralaatikon päälle, jos juttelu pitemmälle venyi.
Niin, nähtiin kyllä Israelin joskus pujahtavan tähän huoneeseen, ja viivähti hän välistä siellä hyvän aikaa Tereskan kera kahdenkesken. Mutta milloinkaan ei hän sieltä palannut sitä silmänkirkastusta povellaan, muualta hän aina sen tavaran nouti, mistä lie noutanutkin. Eikä Tereska, silloin kun Israel näillä asioilla liikkui, ollut häntä näkevinäänkään. Samoin ei Tereska milloinkaan, ei vahingossakaan, pistänyt nokkaansa sinne pilttuiden puolelle, kun siellä sitä miestä mojovampaa maisteltiin. Sainoissa kyllä oli ehtimiseen ja kaskuili siellä pitkät kaskut, mutta ei näyttänyt niiden pilttuiden olemassaoloa edes muistavan, vaikka siellä olisivat istuneet hänen kaikkein parhaimmat ystävänsä.
Semmoinen oli järjestys ja komento Tereskan sainoissa, ja vieraita oli siellä varhaisaamusta myöhään yöhön tungokseen asti. Erikoisesti se oli ajurien suosima kokouspaikka. Pitkin päivää siellä istuttiin junien väliaikoina, jolloin setakan saanti oli enemmän satunnaista. Ja kun iltaisin viimeisestä junasta oli selvitty, kokoonnuttiin miehissä sainoihin viimeiseen täysistuntoon, joka saattoi monasti venähtää pitkälle ohi puoliyön.
Ei muistettu lepoa, ei ruoka-aikoja, ei mitään. Siellä pöristiin vain väkevää teevettä hörppien ja sätkiä pyöritellen. Hevoset saivat seistä sainoin liejuisella pihamaalla, jossa oli samanlainen pidinpuomi kuin siellä aseman ajuripirssissäkin. Kummakos sitten, jos hevoset nuutuivat, kun saivat seistä valjaissa miltei vuorokaudet läpeensä. Vähemmälläkin se ajokkaasta liika virkeys häviää.
Itse ajajat viihtyivät sen sijaan sainoissa mainiosti, paremmin kuin kotona konsanaan. Kotona marisi usein eukko, valitteli puutetta ja mankui yhtenään rahoja senkin seitsemään tarpeeseen, mankui enemmän kuin parhaimmallakaan menolla jaksoi pyytää. Sainoissa sai siltä mankumiselta ja marinalta olla rauhassa, ja muutenkin oli siellä oleilu niin leppoisaa. Jos oli talvi ja pakkanen, oli siellä niin hiottavan lämmin, että ihan takitta tarkeni. Jos oli syksyn likasiivot ja kylminä vasten kasvoja lyövät sateet, niin suloisesti hiveli ulkosalla tultua sainoin lämmin, höyryävä ilma kohmettuneita jäseniä. Oli aivan kuin olisi päässyt saunan lauteille köntistyneitä raajojaan sulattelemaan. Jos oli päivän pyytö luonnistanut huonosti, niin unohtui nurkumieli aivan itsestään siellä höyryävän teelasin ääressä ja kaiken maailman kaskujen vuolaana virratessa sanaseppien huulilta. Jos taas päivän ansio oli sattunut mielenmukainen tai sitäkin runsaampi — no niin, silloin ei ollut ensinkään liikaa, vaikka pujahtikin hyvien ystävien kera sinne pilttuun puolelle ja suhahti sanan pari sen Martiska-Maijan Israelin korvaan.
IV.
Tereskan sainoissa kuohui sinä iltana ilo ja riemu korkealla. Oli nimittäin saatu suuri uutinen: Inosta oli vierähtänyt semmoinen viesti, että siellä niitä patteritöitä, jotka jo muutamia vuosia olivat olleet meneillä, aiottiin ensi talvena ruveta jouduttamaan tulisella kiireellä. Niinpä hevosmiehiäkin tiedettiin tarvittavan tuhansittain rakennustarpeita — hiekkaa, kiviä ja hirsiä vetämään.
Yhä paranemassa olivat siis koko seutukunnan rahanansiot. Jo oli tämä kesä ollut mainio, mutta talvi lupasi tulla vielä siunatumpi. Näihin asti olikin talvinen rahanpyytö huvila-alueilla ollut niukanpuoleista, ja niinpä monet ajuritalonpojat pitivät edelleen tapoinaan lähteä Kronstadtiin talviajoon. Nyt ei sitä niukkatuloista pyytöä huolinut ajatellakaan, saisivat nyt ryssät ja inkeriläiset kyyditä siellä yksin setakoitaan. Täällä kahmittaisiin täysin kourin ruplia melkein omilla kotinurkilla.