Näin kehuskelivat miehet isoäänisesti. Saineissa alkoi tuntua entisestäänkin kohoamassa olevan ruplakuumeen esimakua, samanlaista kiihtymystä kuin uusi, tarumainen kultalöytö herättää kaiken maailman seikkailijoissa. Kannaksen talonpojalla on vilkas mielikuvitus, ja se mielikuvitus pääsi tuokiossa valloilleen. Toinen toistaan ihmeellisempiä juttuja kerrottiin suunniteltujen patteritöiden laajuudesta. Nämä työt lupasivat tulla paljon suuremmaksi rakennushommaksi kuin aikoinaan kuulu Iisakin kirkko, jonka rakentamista vanhempi polvi oli pitänyt tämän maailman valtavimpana ihmeenä. Kummako siis, jos mielet innostuivat, jos silmiin syttyi outo kiilto ja miekkoset haltioissaan tekivät ennakkolaskelmia ensi talven ansioista.
Näiden ansioiden toivossa alettiin sainoissa juhlia. Miehillä oli yhtenään supattamista Martiska-Maijan Israelin korvaan. Hikihatussa sai tämä juosta salaisessa käyntipaikassaan, josta palatessa hänellä joka kerta oli povet pullollaan. Näiden käyntien seurauksena melu perällä olevissa pilttuissa kasvoi kasvamistaan ja alkoi sieltä vähitellen siirtyä yhteiseen vierashuoneeseenkin.
Mutta toisessa pilttuussa isännöi Salamon Hakuli vieraineen. Hän piti siellä niitä lupaamiaan litkoja sen palstakauppansa rotinoiksi.
Salamonilla oli vierainaan valittu seura. Siihen kuuluivat ensinnäkin se tilansa valtioneuvos Lazareville myynyt Mooses Määttänen sekä kalasaksa Sion Lipiäinen, molemmat tunnetuimpia Tereskan sainoin kantavieraita. Joukon jatkona olivat vielä Salamonin naapureina elelevät Lopos-veljekset Juonas ja Topias sekä vanha Anton Lempiäinen. Kaikki kolme ajureja ja pikkutilallisia niinkuin Salamon itsekin.
Lopos-veljekset olivat sangen keskinkertaisia sekä ulkonäöltään että älyltään, mutta he olivat saaneet tänä iltana armon Salamonin silmissä sen vuoksi, että olivat molemmat Salamonin hartaita ihailijoita. Varsinkin vanhempi veli Juonas oli jokaisessa tilaisuudessa valmis myönnyttelemään Salamonin puheita ja kehumaan niitä. Hänen huulensa höpöttivät koko ajan, kun Salamon puhua paasasi. Hän kertasi ihastuneena itsekseen jokaisen sanan. Sitä tehdessä hänen oikea olkapäänsä työntyi vahvasti eteenpäin tehden koko miehen vinoksi ulkonäöltään. Ei tämä ollut mikään synnynnäinen vika, se juonti alkunsa siitä, että tämän Juonaksen oli tapana istua kuskipukilla aina vinottain, puoliksi setakkaan kääntyneenä. Tässä asennossa hän piteli ohjaksia oikealla kädellään nykien ja lappaen niitä yhtenään, joten ei ollut ensinkään kumma, jos se olkapää alkoi vähitellen pyrkiä melkein eri taloksi muusta ruumiista.
Harras Salamonin ihailija oli myös Mooses Määttänen. Hän ei kyllä ihailuaan milloinkaan sanoiksi pukenut, mutta Salamon tiesi ja tajusi sen muutenkin. Suoraan sanoen Mooses olikin liian laiska ja hidas puhumaan. Jo päältäpäin hän oli hyvin laiskan näköinen: lihavahko, pyöreänaamainen, katse tyhmän unelias.
Tilansa myytyään oli Mooses syönyt siitä saamansa rahat muutamassa vuodessa ja oli jo joutumaisillaan puille paljaille, mutta silloin armahti häntä Lazarev ottaen hänet palvelukseensa semmoiseksi pihamiehen tapaiseksi. Mooses sai kesäaikaan lakaista ja hiekoitella Lazarevin huvila-asukkaiden käytäviä ja talvisaikaan pitää silmällä tyhjiä huviloita. Tästä toimestaan hän sai Lazarevilta sen verran palkkaa, että perhe tuli miten kuten toimeen. Vanhoja vaatteitaankin lahjoitteli Lazarevin herrasväki, ja tästäpä johtui, että Mooseksella oli paraikaa aito ryssäläinen puku ja jaloissa vormusaappaat, joita hän koetti parhaansa mukaan saada näytteille, kohotellen siinä tarkoituksessa ehtimiseen lyhkäisiä koipiaan ja asetellen niitä vuoron perään toistensa päälle, mikäli ahdas tila suinkin myöten antoi.
Nykyiseen oloonsa oli Mooses itse ylen tyytyväinen, ja kaikki muutkin pitivät hänen elantoaan miltei kadehdittavana. Kelpasi siinä näet elellä semmoisen hyvänahkaisen ja upporikkaan pohatan vornikkana. Ei huolta kerrassaan mistään, vaikka miekkosen sanottiin olevan niin saamattoman, että eukon piti jok'ikinen aamu sukia rasvan kera Mooseksen tukkakin, kun ei näet sopinut niin jalosukuiselle herrasväelle sinä entisenä pörröpää-Mooseksena näyttäytyä.
Kokonaan toista maata kuin Mooses oli kalasaksa Sion Lipiäinen. Hän oli pitkänhuiskea, kaitaluinen mies, posket kuopallaan, suu vahvasti vinossa ja alahuuli lerpallaan kuin olisi sitä marhamintana käytetty.
Tämäkin mies oli ensimmäisten joukossa myynyt polkuhinnasta tilansa ryssälle, mutta ollen yritteliäämpi mies kuin naapurinsa oli hän viime tingassa keksinyt itselleen mukiinmenevän liikealan. Hän kävi kesäaikaan ostelemassa Metsäpirtin kalastajilta tuoretta Laatokan lohta hevoskuorman kerrallaan. Lohet hän kuljetti jäihin ja tuoreihin sammaliin pakattuina huvila-alueelle ja myyskenteli siellä huvilalta huvilalle ajellen. Talvella hän taas kuljetti Uudenkirkon rannikkokalastajien haileja Pietariin ja Kronstadtiin.