Mutta kun hän rupesi sitä tekemään, ei veden löytymisestä läheltä maanpintaa näkynyt mitään merkkiä. Maa oli kuivaperäistä, hiekansekaista niin syvälle kuin Jaakko yksinään pääsi. Ei auttanut muu kuin jätä sikseen ja rupea ajattelemaan apulaisen palkkaamista.
Se sai kuitenkin toistaiseksi jäädä. Ensin piti saada huvila muuten valmiiksi.
Kaikki nämä vastoinkäymiset lisäsivät Jaakon katkeruutta. Entinen rauhattomuus alkoi taas yhä useammin saada hänet valtoihinsa, ja sen mukana muistuivat myös mieleen ne Marin talvelliset puheet ja varoitukset.
Ja miten olla, alkoi Jaakosta tuntua siltä, että Mari se yksin oli kaikkiin hänen vastoinkäymisiinsä syypää. Mari oli riistänyt häneltä pojat, tehnyt hänen elämänsä yksinäiseksi ja autioksi. Marin pahansuopa silmä nostatti esteen toisensa jälkeen hänen tielleen. Se pani veden pakenemaan hänen kaivotekeleestään, se vainosi häntä jokaisella askeleella. Hän oli jo pääsemässä toiveidensa ensimmäiseen päämäärään, mutta vielä viime hetkellä koetettiin riidellä voittoa hänen käsistään.
Mutta se ei onnistunut, sen sai Mari nähdä. Urakkasumma oli jo maksettu Launiais-veljeksille, ja kyllä hän saisi irti myös viimeiset rakennustarpeet. Sitten oli jäljellä enää kaivon laittaminen, ja kyllä siihenkin lopulta vesi tulisi, pakko oli tulla.
Ja sitten oli hänellä tie auki! Lasten leikiksi jäisi tuo kasvitarha, jonka Mari oli laittanut ihan kuin hänen kiusakseen, joka rehenteli tuossa hänen silmänsä alla. Pyh, mokoman hoitamiseen viitsittiin vielä aikaa tuhlata, silloin kun hän valmistausi valtaamaan kaikkia Peräkylän maita saamattomilta naapureiltaan.
Jaakko loi halveksivan katseen Marin kasvimaahan ja pyörähti voitonvarmana kantapäillään…
Kokonaan toisin silmin katseli Antero Launiainen Marin kasvimaata. Yhä pitemmäksi aikaa unohtui hän iltaisin työstä palatessaan siihen aitovierelle ihailemaan kasvimaan rehevää kauneutta, seuraamaan Marin ja poikain ahertelua.
Eikä hän lopulta malttanut mieltään, vaan meni kasvimaalle ja rupesi siellä auttelemaan Marttia ja Lauria näiden puuhissa. Kantoi Martin kera kasteluvettä, siivosi ojia, pystytteli kaatuneita hernemaan tukikeppejä. Hän selitti nauraen tahtovansa hieman perehtyä tähän hommaan, kun se näytti niin hauskalta ja antoi niin kauniita jälkiä.
— Kyllähän meille palkattomat apulaiset aina kelpaa, nauroi Mari.— Mutta muistakaa vain varoa, etteivät kyläläiset näe teitä tämän aitauksen sisällä.