Ne uutiset yllättivät: Saksa oli siis uskaltanut ensimmäisenä!
Oli joka hetki odotettu tsaarin sodanjulistusta. Oli kuviteltu Saksan lähettilään viime tingassa ryömivän polvillaan tsaarin edessä, mutta eipäs ryöminyt.
Se vaikutti aivan kuin kansallinen nöyryytys, kuin väkevämmän ruoskanisku vasten kasvoja tähän asemalaiturille tiukkaan pakkautuneeseen, monituhatpäiseen joukkoon.
Sodanjulistuksen lukemista kuunneltiin hisahtamattoman hiljaisuuden vallitessa, ja vielä hyvän aikaa lukemisen päätyttyäkin kesti hiljaisuutta. Tuntui kuin kaikki olisivat odottaneet vielä jatkoa, kuin äkkiä olisi jouduttu seisomaan suuren tuntemattoman eteen, joka lamasi kielen, pani melkein polvet vapisemaan.
Myöskin Saksan lähettilään junalle yritetty mielenosoitus tyrehtyi alkuunsa. Kun se juna hetkisen kuluttua yön pimeydestä porhalsi asemalle ja pysähtyi siihen, yritti joku pimennon puolella seisovista alashuutoa, toinen viheltämistä. Mutta kukaan valaistulla asemalaiturilla seisovista ei niihin yhtynyt. Melkein henkeä pidättäen katseltiin junaa.
Se oli pitkä juna, pelkkiä salonkivaunuja. Ikkunat olivat tiiviisti verhotut, ei valonpilkahdusta niiden takaa näkynyt. Koko juna oli kuin kuollut. Se seisoi synkkänä, äänetönnä, uhmaten. Se oli kuin tulevien, tietymättömien kohtalojen suljettu kirja, sinetillä lukittu. Vavistus kävi joukon läpi, ei tehnyt mieli sen salaisuuksiin kurkistaa.
Juna sai rauhassa jatkaa matkaansa…
Mutta jo seuraavana päivänä purkautui kiihtymys kahta rajummin esille. Kansallinen yltiöpäisyys ja saksalaisviha veivät nämä ihmiset aivan vauhkopäisiksi, suorastaan hysteeriseen mielentilaan. Juostiin kirkossa rukoilemassa voittoa pyhän Venäjän aseille ja sieltä syöksähdettiin suoraa päätä nuuskimaan, ilmiantamaan niitä naapurejaan, joiden tiedettiin olevan saksalaisia ja joiden kera siihen saakka oli eletty hyvinä ystävinä sekä Pietarissa että täällä huvila-alueella. Nyt se ystävyys oli loppunut, sen muistotkin hävitettiin niin tarkoin kuin mahdollista.
Saksan tapahtumista sepitteli täällä Kannaksella slaavilainen, lennokas mielikuvitus huimaavia juttuja. Kun Pietarissa keisari Wilhelm lopetettiin vain yhden kerran sydänhalvaukseen ja pari kertaa murhamiehen luodilla, niin täällä huvilaseudulla hänet nitistettiin kymmenkunta kertaa. Samaa tietä saivat mennä kaikki keisarin viisi poikaa, ei ainoata eloon jäänyt. Kun Pietarissa huhuiltiin vain Berlinissä sattuneista katukahakoista, niin täällä Kannaksella ne kahakat paisuivat niin veriseksi sisällissodaksi, ettei ryssän ja ranskalaisen tarvinnut muuta kuin äärestä ihmetellä.
Yhtä hullusti kävi vanhalle Frans Josefille ja hänen lahonneelle kaksoismonarkialleen. Ukko kuolla kupertui ensi rysäyksessä, ja hänen valtakuntansa hajosi ei kahdeksi, vaan kahdeksikymmeneksi eri taloksi, jotka siinä vilauksessa alkoivat tapella keskenään, niin että yksi huiske kävi.