Pian oli sen pihalla oleva pitkä pidinpuomi täynnä torkkuvia hevosia, ja yhtä täynnä oli sisällä sainoin pitkä vieraspöytä. Vain perällä olevat pilttuut pysyivät tyhjinä. Ei ollut enää tilan- ja huvilapalstan kauppojen litkoja, ja niin sai Martiska-Maijan Israel seisoskella joutilaana, orvon näköisenä siellä pilttuiden ovipuolella. Jurosti hän tähysteli lattiaan, hänen luihut silmänsä näyttivät aivan kuin paenneen piiloon syvälle kulmien alle.
Itse Tereska pani kyllä parhaansa saadakseen vieraansa viihtymään. Väsymättä hääri hän pöydän ympärillä, lasketteli sukkeluuksia, kertoili kaskujaan, mutta entiselleen ei mieliala päässyt kohoamaan. Pakosta vei keskustelun menneiden onnen ja yltäkylläisyyden päivien muisteloihin. Tarinoitiin edellisen kesän hyvistä ansioista, menneen syksyn loputtomista litkoista, Inon ikimuistoisista päivistä ja tämän kevään sekä alkukesän verrattomasta pietarilaiskuhinasta.
Sitä elämää kannatti muistella. Tuskin oli mennyt yhtä ainoata iltaa, jottei joka mies olisi terästettyä lasia maistellut. Monasti oli maisteltu pitkin päivää ja illalla otettu hyvä loppuhumina ennen yöpuulle painumista. Ja rahaa oli helissyt joka miehen taskussa, ei siitä konsanaan puutetta ollut.
Eipä siltä, että tässä vielä nytkään olisivat hampaat ihan naulaan joutumassa olleet. Vielä mentiin tuota tuonnemmaksi viimeisillä, muuttokuhinan aikaan kiskotuilla ajopalkoilla. Mutta huristelemaan ei oikein mieli tehnyt, kun tulevaisuus alkoi kuvastella niin epävarmalta.
Ah, jospa olisi tuohon odottamatta ilmestynyt maakeinottelija, huvilapalstojen tai tilojen ostelija. Jos olisi ilmestynyt, alkanut kapoista haastaa, käsirahoja tarjotella. Joka mies olisi ollut siinä tuokiossa kauppoihin valmis. Paljaasta ilosta olisi antanut tilatieransa mennä hurahtaa, kun olisi vain päästy varmuuteen, että vielä lupaa pietarilainen palata näille maille, vielä alkaa kuhina entisen veroinen, vielä helisee hopea taskussa, vielä saa kilistää naapurien kera terästettyä lasia.
Niin kaivattiin pietarilaista, niin ikävöitiin herraansa, jonka armoilla oli totuttu elämään miespolvet, orjavallan ajoilta lähtien. Oma häviönsä, perikatonsa olisi oltu valmiit allekirjoittamaan, kun olisi vain palannut vielä vähäksi aikaa läsnäolollaan ilahuttamaan, heliseviä kolikoltaan kylvämään…
* * * * *
Jaakko Vesterisen huvila oli valmis.
Pietarilaisten parhaan pakomylläkän aikaan olivat Launiais-veljekset saaneet urakkansa päätökseen, asettaneet suuren lasikuistikon viimeisen koristenäpräyksen paikalleen. Sitä ennen oli jo hienot kaakeliuunit kokoonpantu, keittiön komea hella muurattu, niin että huvila kelpasi sekä kesä- että talviasunnoksi.
Viimeiset rakennustarpeet olivat nielleet lujasti rahaa. Jaakolta olivat kesän pyydöt menneet niin tarkalleen, ettei hänelle pietarilaisten paettua omalle maalleen jäänyt taskuun kuin muutama kymmeninen ruplaa.