Silloin Antero läksi juoksemaan Jaakon kotiin.
* * * * *
Mari oli koko sen illan Martin ja Laurin kera ahkerassa työssä kellarissaan. He pakkasivat juurikasveja suuriin kannellisiin koreihin. Seuraavana aamuna piti koko kesän loppuvarasto lähetettämän Pietariin ukko Arttemin mukana, joka meni saamaan sieltä viimeistä tilitystä.
Mari ja pojat työskentelivät lyhdyn valossa, joka riippui kellarin katossa olevasta koukusta. Jo oli viimeinen kori täytetty. Mari köytti Martin kera sen kantta kiinni. Lauri kokoili omiksi talvivaroiksi jätettyjä juurikkaita kellarin perällä oleviin lauta-aitauksiin.
Silloin kuului kellarin ovelta Antero Launiaisen hätääntynyt, hengästynyt ääni:
— Mari… emäntä, tulkaahan tänne, minulla olis…
Mari, joka oli juuri kiristämässä kiinnitysnarua, katsahti hämmästyneenä ovelle. Nähdessään lyhdyn valossa Anteron hätääntyneet kasvot hellitti hän narun kädestään ja syöksähti ovelle.
— Mitä on tapahtunut, te näytätte?
— Tulkaahan ulos… huvila… Jaakko…
Enempää ei hän ehtinyt. Yhdellä hyppäyksellä oli Mari ulkona ja näki ensi silmäyksellä tulipaljon kaamean kajastuksen. Hän horjahti.