— Maksan mie, ja sinun pitää kumota ensi lasisi kerralla pohjaan, muuten jäit tykkänään jälelle hyvästä seurasta.
— Oikein haastoit, Salamon, pohjaan, pohjaan! kaikui kuorossa Jaakon ympärillä.
Jaakko ei ollut kehoituksia kuulevinaan. Hän maistoi varovaisesti ja päätti ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa pujahtaa tiehensä.
Mutta hänelle alettiin kilvalla toimittaa illan suurta uutista Inossa alkavista patteritöistä. Anton Lempiäinen puheli:
— Sie, Jaakko, tietysti tulet mukaan meidän artteliin. Me tässä näet pistettiin jo peukaloa, että lähdetään.
Lähden tästä miekin sinnepäin, selitti Sion huultaan venyttäen ja silmiänsä räpytellen. — Lähden katselemaan, jos kalakauppa kannattaisi. Siellä ovat lähellä ne uuskirkkoisten hailiapajatkin.
— Sie vain yhäti niitä hailejasi meille syöttäisit, pauhasi Salamon.
— Paremmat siellä sakuskat olla pitää, jos kerran rahanpyytö tulee
semmoinen kuin hokevat. Läskiä, parasta läskiä ja lohta, sitä samaa
Laatokan lohikalaa, jota kesät täällä vallasväelle kaupittelet.
— No, no, johan sie, Salamon, lopen komeasti käkeät elämään ruveta, kun oikein Laatokan lohikalat pitää sakuskaksi olla, pisteli Anton.
— Mikäs eläessäni, intoili Salamon käsiänsä levitellen. — Vaikk'en läksisi ensi talvena alunkaan sinne teidän artteliinne, niin eläisin sittenkin. Eihän tässä mitä pakkoa ole lähteäni.
— Eipä ei, eihän mitä pakkoa sinulla, mutta meillä muilla on, kun ei olla tässä palstoja myyty ja leipä on perheelle pyydettävä.