Kiinni joutumisesta ei ollut pelkoa. Vastaanottajain artteli valvoi huolellisesti rattaan pyörimistä. Ja jos sivulliset, työkaluvajojen vartijat tai muut pikku pomot mitä huomasivat, ummistivat he silmänsä. He ansaitsivat omilla tavoillaan, eikä siis sopinut mennä toisen varpaille polkemaan.
Nämä vartiomiehet ja pikku pomot ansaitsivat etupäässä työkalujen myynnillä. Niitä kaupattiin työmaalla ja Inon kylässä. Niitä vedettiin hevoskuormittain muuanne, aina Pietariin ja Kronstadtiin asti. Sieltä saivat työkaluista huolehtivat insinöörit ja työnjohtajat niitä ehtimiseen uudestaan ostaa ja hilata takaisin työmaalle. Ne olivat ainaisessa kiertokulussa, ne jauhoivat toisena kiviparina, ja jokainen siitä jauhamisesta hyötyi. Hyötyivät vartiomiehet, hyötyivät työkalukauppiaat ja kaikkein enimmän hyötyivät insinöörit sekä työnjohtajat, sillä he teettivät kauppiaalla tavallisesti kaksinkertaiset laskut ostamistaan tavaroista.
Vielä porrasta ylempänä olivat korkeammat työnvalvojat ja sotalaitoksen rahaherrat, jotka maksoivat viikkotilit työmaalla. Nämä miehet ansaitsivat sillä tavoin, että pistivät tilikirjoihinsa työmiesten ja hevosmiesten luvun paljon suuremmaksi, kuin se todellisuudessa oli. Jos oli neljätuhatta hevosmiestä, pantiin kirjoihin kuusituhatta. Jos oli viisituhatta juoksuhaudan kaivajaa, pantiin kahdeksantuhatta.
Oli kyllä työmaalla suuri liuta kaikenarvoisia kontrollöörejä ja tarkastajia, mutta ne olivat tavallisesti tilinpitäjien kera samassa arttelissa ja tasasivat veljellisesti joka lauantai viikon ansiot, jotka semmoisella työmaalla nousivat huikeihin summiin.
Mutta asteikko jatkui yhä ylemmä. Pietarissa olivat sota- ja meriministeriöiden hankkijat sekä näiden apuna toimivat ministeriöiden virkamiehet. Näiden huolena oli järeämpien työvälineiden ja muonatarpeiden toimittaminen työmaalle. He tilasivat Baltian veistämöiltä suuria ruoppauskoneita Inon sataman syventämistä varten He tilasivat hinaajia ja proomuja rakennustarpeiden kuljetukseen. He tilasivat huikeita määriä satama- ja telakkatarpeita. He tilasivat sekä venäläisiltä että ulkolaisilta tehtailta sähkölaitoksia, moottoreja, jättiläiskokoisia junttia, nostoranoja, sementtiä, ratakiskoja ja rautaa. He tilasivat kokonaisten armeijain muonittamiseen riittäviä varastoja viljaa, säilykkeitä ja muita ruokatarpeita, joita säilytettiin joko Pietarissa tai rakennustyömaalle laitetuissa tilapäisissä varastosuojissa.
Vielä erikseen olivat linnoituksen asevarusten hankkijat. Siinä edesvastuullisessa tehtävässä hikoili monta salaista komiteaa asiantuntijoilleen ja omine, erikoisvaltuuksilla varusteltuine hankkijoilleen.
Nämä hankkijalaumat tekivät hyvää jälkeä. Ne eivät tilauksia tehdessään turhanpäiten kitsastelleet. Tehtaiden valikointi oli tärkein, ja siinä oli hankkijoilla ja näiden apureilla omat menettelyohjeensa. Ne tehtaat saivat suurimmat tilaukset, jotka maksoivat rotevimmin hankkijoille.
Mutta eivät hankkijat ja ministeriöiden virkamiehet tyytyneet ottamaan vain tehtailijoilta. Otettiin toisilla tavoin vielä suurempia summia. Rakennus- ja satamatarpeiden luetteloihin merkittiin hinaajalaivoja ja nostoranoja, joita ei konsanaan oltu tilattu, joita ei milloinkaan Inon rannikolla näkynyt. Samoin ilmestyi näihin luetteloihin kalliita sähkökoneita, väkeviä dynamoja ja erinomaisia, kymmeniintuhansiin hinnoiteltuja moottoreja, jotka toimivat vain hankkijain vilkkaassa mielikuvituksessa. Patterien perustuksiin, syvälle maanalaisten tykkiasemien alle juntattiin paperilla tavattomat määrät paaluja ja tukkipuita, jotka tuskin konsanaan olivat kasvaneet metsässä, vielä vähemmin tulleet sieltä Inoon vedetyiksi. Mutta kun ne kerran olivat merkityt upotetuiksi maan uumeniin, ei kenenkään ollut enää mahdollista niiden olemassaoloa kontrolloida.
Sangen vaikeata oli yleensä minkäänlainen kontrollointi. Jos kaivattiin olemattomia hinaajia, olemattomia satamalaitteita, olemattomia telakkatarpeita, niin huomattiin näiden hukkuneen meren myrskyjen myllertäessä. Suomenlahti nieli uskomattoman paljon tavaraa, miljoonien edestä. Se näytti nousseen leppymättömään sotaan hankkijoita vastaan ja tehdäkseen tyhjäksi Inon linnoitustyöt. Mutta hankkijat olivat itsepintaisia ja sitkeitä, ei meren mahti eikä mikään voinut näitä miehiä masentaa. He tilasivat ehtimiseen uutta tavaraa paperilla hukkuneiden tilalle. Toiset, joilla oli erinomainen mielikuvitus, sepittivät tapahtumattomista haaksirikoista tarkkoja meriselityksiä. Niitä oli, mukana viimeiseen naulanpäähän asti tehty luettelo hukkuneesta omaisuudesta, aina varastossa, jos tarkastajan huomio sattui näihin lukuisiin merionnettomuuksiin kiintymään.
Hankkijain asiamiehiä vaani kaikkialla. Niitä oli tehtaissa, niitä liikkui laumoittain työmaalla, niitä hiiviskeli näkymättöminä varjoina jokaisen tarkastajan kintereillä. Ne pitivät huolellisesti silmällä koko koneiston laajalle ulottuvaa toimintaa, ja jos joku ratas rupesi kitisemään, olivat nämä miehet oitis valmiit sitä voitelemaan, sulavaan käyntiin sovittamaan.