Mutta sattui välistä tarkastaja, joka ei antanut itseään lahjoa. Paljastui joskus aivan vahingossa liian häikäilemätön väärinkäytös, ja koko patenttimylly näytti uhkaavan seisahtua. Silloin ei auttanut muu kuin turvautua itse mylläreihin. Nämä istuivat virkatuoleissaan hyvin korkealla, ministeriöiden osastopäällikköinä tai vielä ylempänä.
Eivät nämä herrat kyllä itse suorastaan puuttuneet asioiden menoon, johan nyt! Täytyi mennä kiertoteitä, ylen varovasti ja taitavasti. Nämä kiertotiet vetivät sitä vanhaa latua, naissalonkien kautta, joiden johtavat tähdet sattuivat olemaan osastopäälliköiden ystävättäriä, tai joilla oli muita mahtavia suosijoita.
Näissä salongeissa suorittiin patenttimyllyn koneisto käyntiin, jos joku ratas rupesi pahemmin vikuroimaan. Näiden salonkien kaikkein pyhimmässä aukesivat tiet hankkijoille avaroiksi. Niiden pehmeiden, itämaisten mattojen vaimentamana sammui kuulumattomiin tarkastajain ilmoille nostama häly. Siellä katosivat jäljettömiin kaikki vaaralliset asiapaperit. Voivatpa välistä kadota tarkastajatkin, aivan kuin maa olisi ne odottamatta nielaissut.
Sillä tavoin se Inon patenttimylly jauhoi. Sen hienontamat hopea- ja kultavirrat levisivät uskomattoman laajalle. Niiden välkkyvää, häikäisevää vaahtoa pärskähteli hovin liepeillä Jaltan ja Livadian kaikkein hienoimmissa kylpypaikoissa. Niiden hyväilevinä liputtavat aallot toivat lievitystä ja hoivaa Kaukaasian vuoristokylpylöissä lojuvien salaneuvosten epäkuntoon joutuneelle hermostolle ja itsepintaiselle jäsenkolotukselle. Niiden virtojen toiset haarautumat kiertelivät ja kostuttivat Pietarin ylhäisöklubien, pelisalien ja yökahviloiden elämää. Niiden hopea- ja kultapurosten onnellistuttamat miekkoset tuhlasivat naistuttaviensa englantilaisiin rotuvaljakkoihin ja koruihin silmää räpäyttämättä kymmeniä tuhansia ruplia. Vielä enemmän tuhlattiin hermostoa kiihoittavassa uhkapelissä. Varsinkin naiset pelasivat kiihkeästi, suurista summista. Eivät enää lopulta tyydyttäneet Pietarin pelisalit. Tahdottiin vaihtelua ja ruvettiin perustamaan uusia ympäristön huvilaseuduille. Niin syntyi niitä näihin aikoihin tuhkatiheään m.m. Kannaksen huvila-alueelle, jossa viranomaisten silmälläpito ei tämäntapaisia uutuuksia sanottavasti häirinnyt.
Niin kohisi ja kuohui Inon patteritöiden irroilleen päästämä rahatulva. Satoja miljoonia sanottiin näiden töiden yhtenä ainoana talvena tulleen maksamaan. Se oli reimaa menoa, jossa ei turhanpäiten kolikoita säästelty.
Viimeiset tämän rahatulvan haarautumat, kaikkein ohkaisimpina nauhoina polveilevat puroset kostuttivat itseään Inon työmaata, sen työmaan rentoa ja remuavaa sainoielämää. Ja sieltä pirahtelivat pisarat ympäri Kannaksen viettelevinä, puoleensa vetävinä, hetkellistä hyvinvointia herättäen, tuhlailevaan elämään houkutellen. Ei ajateltu huomispäivää, ei muistettu, että nämä äkkiä puhjenneet hopeavirrat voisivat yhtä odottamatta ehtyä. Kannaksen kansa eli näihin aikoihin Egyptin lihapatojen ääressä, niinkuin Pietarissakin elettiin. Kaikki tuhlasivat kilpaa säätynsä ja arvoasteikkonsa mukaisesti vihoviimeiseen Peräkylän eläjään asti.
Siellä Peräkylässä ja kymmenissä, sadoissa muissa Kannaksen kylissä kotona oleva naisväki huvitteli päivät pääksytysten loputtomia kahvi- ja sajukestejä pitäen. Leivottiin pulkkaa ja piirakoita, laitettiin jos minkälaisia herkkuja. Siinä sivussa juostiin kauppiaalta ostamassa tarpeellista ja tarpeetonta vaatetavaraa. Ilakoitiin sen rahanrunsauden viehättäminä, kuin pikku lapset ilakoivat kevätpurosten pulputessa lelumyllyjä rakennellen. Kannaksen kansa on herkkää ja mukautuvaista. Se on saanut vuosisatoja kamppailla ainaista nälkää ja puutetta vastaan. Nyt se tunsi ensi kerran päässeensä elämään omasta mielestään todellisessa yltäkylläisyydessä, ja siinä tuokiossa haihtuivat mielistä pois menneet kärsimykset ja vastaisten pahojen päivien pelko. Kun miehet pyhäisin kotona käydessään jättivät sievoiset tukut kauniita, uudenuutukaisia ryssän setelejä ja komeasti kilisevää hopeata, niin mitäpäs tässä maksoi kitkutella ja säästää.
Patterityömaalla jauhoi mylly väsymättä. Siellä kitisivät vintturit ja nostoranat. Siellä sytkyttivät moottorit, siellä vihelsivät höyrypillit. Siellä juntat rytisten ja jumahdellen ajoivat hirsiä ja paaluja maan uumeniin.
Satamasta, aallonmurtajalta ja telakkarakennukselta tuli toisia ääniä. Siellä hakattiin kiveä, siellä särettiin jäätä, siellä suurten nostolaitosten avulla laskettiin perusarkkuja meren pohjalle. Siellä kääntelehtivät ja tonkivat pohjamutia raskastekoiset ruoppauslaitokset alati puhkuen ja ähisten, niinkuin kömpelöt merihirviöt, jotka erehdyksestä ovat uineet etelämaiden lämpimistä syvänteistä pohjan hyisille vesille ja tuntevat siellä paleltuvansa.
Tämän koneiden metelin keskeltä kuului tuhansia muita ääniä. Kuului hevosmiesten huutoja, junttamiesten hoilotusta. Kuului työn valvojien kirouksia, työmiesten laulua ja sadatuksia. Monella kielellä meluttiin, ärjyttiin, noiduttiin yhtärintaa. Jokainen koetti saada äänensä ylinnä kaikumaan ja huusi kurkkunsa käheäksi.