— Totta se on, minkä sanon, kehaisi Salamon. — Ja mikäpäs siinä toisekseen onkaan joutilaita palstoja myydessä. Möisit vain siekin, Jaakko, ja ottaisit rahat, kun tarjotaan.
Näissä viimeisissä Salamonin sanoissa oli taas pieni sivuletkaus Jaakolle. Yleiseen näet tiedettiin, että se samainen valtioneuvos, joka oli ostanut Mooses Määttäsen tilan, oli tahtonut ostaa osan Jaakonkin tilasta, kun se pisti Mooseksen tilapalstojen väliin ja oli niinmuodoin pahana haittana ryssälle. Jaakon emäntä Mari oli kuitenkin tehnyt tiukan tenän, ja niin olivat Jaakon kaupat jääneet sikseen.
Ei Jaakko kuitenkaan ollut kuulevinaan Salamonin letkausta, sanoi vain:
— Ehkä myynkin vielä, kun aika joutuu, mutta saavat ensin toiset hätäisemmät myydä.
— Kukahan tässä hätäisempi olisi ollut, yritti Salamon. Mutta samassa vihelsi juna katkaisten rutosti keskustelun. Kaikki alkoivat painua asemalaiturille päin, ja heidät valtasi voitonhimoinen jännitys, samanlainen kuin valtaa uhkapelurit pelin viimeisen, ratkaisevan vaiheen joutuessa.
Rivissä torkkuvat hevosetkin heristivät korviaan vihellyksen kuullessaan ja alkoivat sitten levottomasti vilkuilla taakseen. Ne veitikat tiesivät tottumuksesta, että tältä viimeiseltä junalta tuli setakka jokaiselle. Parasta oli siis pitää varansa, ettei tulisi aivan pahasti yllätetyksi.
Kun juna oli pysähtynyt asemalle, alkoi ihmisvirta kantamuksineen suoltua ajuripirssiä kohti. Siinä puolitiessä oli sakea ajurirypäjäs heitä vastassa, kaikki kilvan kumarrellen ja viheliäistä venäjäänsä solkaten. Melkein puoliväkisin tarrattiin matkustajain kantamuksiin, varsinkin jos setakka sattui olemaan ennestään tuttava ja paremmassa huudossa ajurien kesken.
Salamon Hakuli sieppasi setakan ensimmäisten joukossa. Sen sijaan hänen riitakumppaninsa Jaakko Vesterinen jäi melkein viimeiseksi, mutta sitten hänelle sattuikin setakka, jonka piti ajaa pitkän matkaa rannikolle päin. Setakan kysymykseen ilmoitti Jaakko lyhyesti vaativansa ajosta kaksi ruplaa. Toinen vilkaisi häneen kummissaan. Nähtävästi vierasta ihmetytti tämän ajurin suora, tavallisuudesta poikkeava käyttäytyminen. Mutta sitten hän ojensi tinkimättä tavaransa Jaakolle lähtien itse perästä tallustelemaan.
Siinä samassa pyöräytti jo Salamon hevosensa lähtöön ja oli vähällä töykätä Jaakon kumoon mennessään. Kuskipukillaan käännähtäen hän huutaa huikkasi Jaakolle:
— Ei pidetä kaunaa, naapuri. Tulehan ajosta jouduttua Tereskan sainoihin, siellä mie panen pienet litkat sen palstakaupan rotinoiksi.